23,23 km (14.4 miles) 1492.3 / 2189.8 miles Toymaker’s Café, Falls Village, CT
I had planned to hike 13 miles to a campground, but when I heard Sunshine, Dreamliner, and Toro were aiming just a few miles further to Falls Village I started to ponder that option, too. It would of course be nice to camp with friends, and the town probably had services available as well.
The day was full of ups and downs – as the AT seems to mostly be in Connecticut. I ran into Sponge and Chimes who also complained about the continuous up and down in the hot weather. Somehow it comforted me to know I wasn’t the only one suffering in the heat.
As I descended toward the town in the afternoon I sat down to take a break and see on Google Maps if there was a gas station or a store near Falls Village. I did find a car repair shop almost right on the AT, in front of which was a soda machine. So that’s where I headed when I got to the road. A cold cola in the heat of the summer tasted heavenly, and as I was drinking it I exchanged a few words with an employee working on a car.
I crossed the Housatonic River by bridge and went a couple of miles along it to the hydropower plant. From here I turned off the AT and walked a few hundred meters to the town of Falls Village. There is a café that allows hikers to pitch tents in its back yard, and I found Sunshine, Dreamliner, and Toro already getting ready for the night. Sunshine said they had ordered pizza and got some drinks from the nearby liquor store. I wondered about there being a liquor store in the town when the map only showed a Package Store. Apparently this is just that liquor store, and here in the north they’re known by that name.
I also ended up ordering dinner from Mizza’s Pizza in the neighboring town. In the settling dark I sat chatting with Dreamliner, enjoying a beer, pizza, and salad. Life could be worse.
There was an error connecting to smug. Please try again later. 1 Message:
cURL error 6: Could not resolve host: api.smugmug.com
Total time: 02:44:41
Olin ajatellut vaeltaa 13 mailin päässä olevalle teltta-alueelle, mutta kuultuani Sunshinen, Dreamlinerin ja Toron tähtäävän vain pari mailia pidemmällä olevaan Falls Villageen aloin miettiä myös sitä vaihtoehtoa. Olisi tietysti mukavaa telttailla ystävien kanssa ja kylässä olisi ehkä palvelujakin.
Päivä oli täynnä pieniä nousuja ja laskuja – kuten AT tuntuu olevan ylipäänsä Connecticutissa. Törmäsin sattumalta Spongeen ja Chimesiin, jotka myös valittivat kuumassa säässä jatkuvaa ylös ja alas menemistä. Minua jollain tapaa lohdutti, etten ollut ainoa helteen takia tuskaileva.
Laskeutuessani iltapäivällä kohti kaupunkia istahdin pitämään taukoa ja vilkaisin samalla Google Mapsista olisiko Falls Villagen lähellä mitään huoltoasemaa tai muuta kauppaa. Löysinkin lähes AT:n varrelta autokorjaamon, jonka edessä oli kuvan mukaan limppariautomaatti. Sinne siis suuntasinkin tullessani tien varteen. Kylmä cola maistui kuumassa säässä taivaalliselle ja sitä juodessani vaihdoin muutaman sanan erään auton kimpussa puuhaavan työntekijän kanssa.
Ylitin siltaa pitkin Housatonic-joen ja kuljin sitten parin mailia sen viertä vesivoimalalle asti. Tästä käännyin pois AT:lta ja kävelin muutaman sata metriä Falls Villagen kylään. Siellä olevan kahvilan takapihalla oli vaeltajilla lupa telttailla ja löysinkin Sunshinen, Dreamlinerin ja Toron jo iltapuuhissaan. Sunshine kertoi heidän tilanneen pizzaa ja hakeneen juomista viinakaupasta. Ihmettelin oliko kylässä viinakauppa, kun kartta näytti vain Package Storen. Kuulemma tämä juurikin oli viinakauppa ja myöhemmin opin, että pohjoisessa ne ovat useinkin tällä nimellä.
Päädyin itsekin tilaamaan illallisen naapurikylän Mizza’s Pizzasta. Pimenevässä illassa istuin juttelemassa Dreamlinerin kanssa oluen, pizzan ja salaatin äärellä. Elämä voisi olla huonompaakin.
21,21 km (13.2 miles) 1477.6 / 2189.8 miles Silver Hill Campsite, CT
My plan for 13-mile days seemed to work well. It appears to be enough to keep me satisfied, but on the other hand not too grand of a goal on a hot day. And that’s the kind of feeling I was faced with again. With sweaty and stinky clothes on in the morning, and sticky skin I set forward.
I came to an intersection from where it was less than a mile to Kent, but I as planned I skipped visiting there. A hiker came from the direction of the town looking content, his shirt flapping open, and a loaf of bread attached to the outside of his pack. The look was more continental than New England.
I rose, sweaty, to the ridge and soon familiar shapes appeared behind me. Sunshine, Dreamliner, and Toro had caught up with me again. We were aiming for the same campground, so we made plans to meet there that night. I continued slowly walking along and listened to the Yle science podcast: particular physics of dark matter and the emotional impact of sad music.
From the end of the ridge opened a beautiful view from St. John’s Ledge, after which was a very steep descent. Occasionally it was painful going, and sometimes traveling along knee-high rocks set as steps. I thought that if I lost my balance here it would be pretty bad.
I took a short break at the end of the descent and called Vanessa in Salisbury who rented bunks in her home. She sounded very nice and promised to reserve me a spot for two days. I was satisfied knowing this was now taken care of.
The next five miles of the AT followed the Housatonic river. The terrain was very even, the trail in good shape, and the view beautiful. I pushed on at a good pace for the first time in a long time, even though the soles of my feet were a bit tender. The evening was capped off by a rise to the tent area, but in the cooling weather it wasn’t all that agonizing of a feat.
As I arrived at Silver Hill Campsite I saw my friends eating at a decked out picnic table. With them was ridgerunner Sara. I pitched my tent and joined the group. The place was exceptionally charming: in the open space, in addition to tent spaces, were a swing, an outhouse, and a water pump. Although the well for the water appears to be very deep because it needed to be pumped about 40 times before water started pouring. Because holding a water bottle and pumping at the same time can be a bit challenging Sara came to help me and Toro with filling our bottles. I also entertained myself by offering them Tyrkis Peber candy and watching their expressions as they ate this Finnish treat. For some reason no one asked for more.
There was an error connecting to smug. Please try again later. 1 Message:
cURL error 6: Could not resolve host: api.smugmug.com
Total time: 01:40:57
Suunnitelmani 13 mailin päivistä tuntui toimivan hyvin. Se vaikuttaa olevan tarpeeksi pitämään minut tyytyväisenä ja toisaalta ei liian kova tavoite kuumana päivänä. Ja sellainen oli taas kerran edessä. Hikiset ja haisevat vaatteet päälle aamulla ja iho nihkeän tahmeana eteenpäin.
Tulin tienristeykseen, josta alle mailin päässä oli Kentin kaupunki, mutta suunnitelmieni mukaan jätin siellä käymisen välistä. Kaupungista päin tuli yksi vaeltaja tyytyväisen näköisenä paita auki lepattaen ja patonki repun ulkopuolelle kiinnitettynä. Näky oli enemmän mannermainen kuin New Englandia.
Nousin hikisenä harjanteelle ja pian takaani ilmestyi tuttuja hahmoja. Sunshine, Dreamliner ja Toro olivat saaneet minut taas kiinni. Meillä oli tähtäimessä sama telttailualue, joten sovimme näkevämme illalla siellä. Jatkoin hidasta tallustamistani ja kuuntelin Tiedeykkösen podcastia: pimeän aineen hiukkasfysiikkaa ja surullisen musiikin tunnevaikutuksia.
Harjanteen päästä avautui kaunis näköala St. John’s Ledgeltä, jonka jälkeen edessä oli todella jyrkkä laskeutuminen. Välillä liikkuminen oli kiipeämistä ja välillä polven korkuisia portaiksi asetettuja kiviä pitkin kulkemista. Ajattelin, että tässä jos horjahtaisi niin sattuisi todella pahasti.
Pidin pienen tauon alamäen lopussa ja soitin Salisburyssa kotonaan punkkia vuokraavalle Vanessalle. Hän kuulosti hyvin mukavalta ja lupasi varata minulle paikan kahdeksi yöksi. Olin tyytyväinen tietäessäni tämän asian olevan nyt hoidossa.
Seuraavat viisi mailia AT kulki pitkin Housatonic-joen reunaa. Maasto oli aivan tasaista, polku hyvässä kunnossa ja näkymä joelle kaunis. Painoin pitkästä aikaa menemään hyvää vauhtia eteenpäin, vaikka jalkapohjat olivatkin vähän arat. Illan päätteeksi oli edessä vielä ylämäki teltta-alueelle, mutta hieman viilenevässä säässä se ei ollut enää kovin tuskallinen suoritus.
Saapuessani Silver Hill Campsitelle näinkin ystäväni syömässä katetun picnic-pöydän ääressä. Heidän seurassaan oli ridgerunner Sara. Pystytin telttani ja liityin porukkaan. Paikka oli poikkeuksellisen viehättävä: avoimella alueella oli telttapaikkojen ja picnic-pöydän lisäksi keinu, huussi sekä vesipumppu. Tosin pumpun kaivo oli ilmeisen syvä, koska sitä piti pumpata noin 40 kertaa ennen kuin vettä alkoi tulla. Koska pumppaaminen ja vesipullon pitäminen samaan aikaan oli hieman haastavaa, tuli Sara auttamaan minua ja Toroa pullojemme täyttämisessä. Viihdytin myös itseäni tarjoamalla muille Turkinpippureita ja katselemalla heidän ilmeitään, kun he söivä tätä suomalaista herkkua. Jostain syystä kukaan ei pyytänyt lisää.
20,39 km (12.7 miles) 1464.1 / 2189.8 miles Schaghticoke Mountain Campsite, CT
I woke up several times in the night to change positions, because the air mattress was only half full as the other end transformed into a balloon, and my body pressed against the hard ground. I had gotten the address for customer complaints for Therm-a-Rest and had written an email ready to go once I had service. The mattress wouldn’t take many more nights.
The late morning was nice and cool, and for the first time in a while I felt good about hiking. I had planned to do a 13-mile day, which seemed realistic and sufficient. I soon came to Wiley Shelter where I encountered Grateful whom I had met for the first time a couple of days ago. I found out she was originally from the Philippines and was flip-flop hiking the AT.
I had sent a message to Bearded Woods Bunk & Dine hostel, where I had thought to go in a couple of days for a zero. I received a reply though that the hostel was abnormally open only on weekends. And I would be near there on a Monday. So my plans were scrapped once again.
I noticed by chance that on my way today was a side trail to a covered bridge, and there was a country store near there. I had previously not paid the place any attention, because the guidebook said it was an extra mile of walking. Now the reality was that I would either have to go to Kent or this village store to make my food last. And the country store would make a smaller detour. Then I could make my food last until Salisbury without having to go to Kent. I also had a need to charge my phone and powerbank, and that could also be done at the store.
I crossed the New York-Connecticut border for the first time during the day, but I would be crossing it a couple of more times. I had lunch at Ten Mile River Shelter and then set off toward the store. The guidebook said it would be 0.4 miles to Bull’s Ridge and 0.2 miles from there to the store. It turned out to be about 0.3 miles to the bridge, and the store was just around the corner from there.
Bull’s Bridge is a covered bridge over the Housatonic river. Just like in Bridges of Madison County. Near it was the small and idyllic Bulls Bridge Country Store, which had positive reviews on Guthook for being exceptionally hiker friendly. And that it truly was. The sales clerk was very nice and without asking pointed out where I could charge my phone, and told me I could use the port-a-potty and water spout outside. He also let me shop on a tab and pay as I left so that the amount would reach the credit card minimum and I wouldn’t have to use cash (This way I didn’t have to leave the food I was taking with me to sit out in the sun). I sat outside eating a sandwich and ice cream while my phone charged. I was very satisfied that I decided to make this detour, because the place was cozy and the goodness of the people seems to have a very energizing effect these days.
The evening’s climb to Schaghticoke Mountain went well, sped by a good mood, welcome calories, and Tina Turner. Ike and Tina’s classic interpretation of the CCR classic Proud Mary spoke to me both lyrically as well as its kicking wind section. I crossed the state line back into New York, and finally again into Connecticut, leaving New York behind. As I descended I started losing light, and I wondered if I would make it to the tent area before dark. Right before it was too dark though I saw the side trail and was soon pitching my tent. My air mattress kept ripping and popping, which was quite annoying when there were other tents nearby. The foot had swollen to the size of a pillow. Other than this problem the day had been good.
”Left a good job in the city Workin’ for the man ev’ry night and day And I never lost one minute of sleepin’ Worryin’ ’bout the way things might have been” -Creedence Clearwater Revival (Proud Mary, 1969)
There was an error connecting to smug. Please try again later. 1 Message:
cURL error 6: Could not resolve host: api.smugmug.com
Total time: 02:52:13
Heräsin yöllä usein vaihtamaan asentoa, koska patjani oli puolitäysi toisen pään muuttuessa palloksi ja keho painui vasten kovaa maata. Olin saanut Therm-a-Restiltä reklamointiosoitteen ja kirjoitin sähköpostin valmiiksi lähettääkseni sen saadessani kenttää. Kovin montaa yötä patja ei enää kestäisi.
Aamupäivä oli sopivan viileä ja minulla oli pitkästä aikaa hyvä mieli lähteä vaeltamaan. Olin suunnitellut tekeväni 13 mailin päiviä, mikä tuntui realistiselta sekä riittävältä. Tulin pian Wiley Shelterille, jossa tapasin pari päivää sitten ensimmäisen kerran kohtaamani Gratefulin. Sain tietää hänen olevan alunperin Filippiineiltä kotoisin ja vaeltavan AT:ta flipflop-tyyliin eli suuntaa vaihtaen.
Olin laittanut viestin Bearded Woods Bunk & Dine -hostelliin, jonne olin ajatellut mennä parin päivän päästä zerolle. Sain kuitenkin vastauksen, että hostelli on nyt poikkeuksellisesti auki vain viikonloppuisin. Ja minä olisin ollut lähettyvillä maanantaina. Suunnitelmat menivät siis taas kerran uusiksi.
Huomasin sattumalta, että matkani varrella olisi tänään sivureitti katetulle sillalle ja sen lähellä olisi kyläkauppa. Olin aiemmin jättänyt koko paikan huomiotta, koska opaskirjan mukaan ylimääräistä käveltävää olisi tullut reilusti yli mailin. Nyt kuitenkin tosiasia olisi se, että minun täytyisi joko mennä Kentin kaupunkiin tai tähän kyläkauppaan saadakseni ruokani riittämään. Ja kyläkauppa tekisi pienemmän mutkan matkaan. Silloin saisin eväät riittämään Salisburyyn asti tarvitsematta käydä Kentissä. Lisäksi minulla oli tarve kännykän ja powerbankin lataamiseen, ja se onnistuisi myös kaupalla.
Ylitin päivällä ensimmäisen kerran New Yorkin ja Connecticutin osavaltioiden rajan, mutta tulisin ylittämään sen vielä pari kertaa uudestaan. Pidin lounastauon Ten Mile River Shelterillä ja lähdin sitten kohti kyläkauppaa. Opaskirjan mukaan AT:lta oli 0,4 mailia Bull’s Bridgelle ja sieltä vielä 0,2 mailia kaupalle. Osoittautui kuitenkin, että sillalle oli noin 0,3 mailia ja kauppa oli siitä heti kulman takana.
Bull’s Bridge on Housatonic-joen ylittävä katettu silta. Juuri sellainen kuin Hiljaisissa silloissa, mutta nyt ei kuitenkaan oltu Iowan Madison Countyssa. Sen luona oli pieni ja idyllinen Bull’s Bridge Country Store, jota oli kehuttu Guthook-sovelluksessa poikkeuksellisen vaeltajaystävälliseksi. Ja sitä se todella olikin. Myyjä oli erittäin mukava ja pyytämättä osoitti missä voisin ladata kännykkäni sekä kertoi, että voin käyttää ulkona olevaa bajamajaa sekä vesihanaa. Hän myös antoi minun tehdä ostoksia piikkiin ja maksaa vasta lähtiessäni, että summa ylittäisi luottokorttirajan ja en joutuisi käyttämään käteistä. (Näin en joutunut seisottamaan mukaan otettavia ruokia auringonpaisteessa.) Istuin pihalla syömässä täytettyä leipää ja jäätelöä sillä aikaa, kun kännykkäni latautui. Olin todella tyytyväinen, että päätin tehdä tämän kiertolenkin, koska paikka oli viihtyisä ja ihmisten hyväntahtoisuudella tuntuu olevan näinä päivinä todella energisoiva vaikutus.
Illan nousu Schaghticoke Mountainille meni hyvän mielialan, tervetulleiden kalorien ja Tina Turnerin vauhdittamana. Iken ja Tinan ikoninen tulkinta CCR-klassikosta Proud Mary puhutteli sekä tekstillään, että vaellukseen hyvää potkua antavalla puhallinsektiollaan. Ylitin osavaltion rajan takaisin New Yorkin puolelle ja lopulta vielä kerran Connecticutiin jättäen nyt New Yorkin lopullisesti taakse. Laskeutuessani alamäkeen alkoi jo tulla hämärä ja mietin ehtisinkö teltta-alueelle ennen pimeää. Juuri ennen kuin alkoi olla liian pimeä näin kuitenkin sivupolun ja pian olin teltanpystytyspuuhissa. Ilmapatjani piti taas ritinää ja pauketta, mikä tuntui hieman kiusalliselta, kun lähellä oli muita telttoja. Jalkopää oli paisunut jo tyynyn kokoiseksi. Tätä ongelmaa lukuunottamatta päivä oli kuitenkin ollut hyvä.
”Left a good job in the city Workin’ for the man ev’ry night and day And I never lost one minute of sleepin’ Worryin’ ’bout the way things might have been” -Creedence Clearwater Revival (Proud Mary, 1969)
19,26 km (12 miles) 1451.3 / 2189.8 miles Stealth campsite, NY
The downpour started overnight and continued into the morning. The forecast showed a decent chance of rain all day. Even though I was relieved at a break in the heat, I wasn’t exactly joyous about the rain either. The morning was even surprisingly cold. I ate breakfast wrapped up in my sleeping bag, wearing a down coat, which felt silly even to me, when it was well over 50°F. I really didn’t want to go out into the rain, and stayed on the warm sleeping bag for a little longer. Luckily Sunshine walked past my tent a bit later, and called out that the rain had ceased. I probably would not have gotten up otherwise.
In the drizzle I packed my things and on the other hand was happy about the cooler hiking weather. Sunshine, Dreamliner, and Toro watched me leave with my umbrella attached to my pack. I told them Mary Poppins was ready to fly.
Fortunately the rain did not make a river out of the trail, but the rocks were very slippery, so I advanced cautiously. Eventually the drizzle stopped too, and I took the umbrella off my pack. When I arrived on the side of Nuclear Lake I stepped awkwardly on the ankle I had previously sprained, and the pain shot through again. After stretching and rotating it for a while I was able to move forward slowly.
As I took a break I looked at the guidebook and realized I had calculated the miles wrong. I had thought I would aim for Salisbury in a couple of days and have a zero there. And on the way there would be a store where I could replenish food. Well, there were more miles than I had thought, and I would make it to the store after it closed. I cursed my stupidity and tried to come up with an alternate plan. Kent would be close, but spending the night there would cost too much.
I continued my slow hike and felt like the whole world was against me. Why couldn’t anything just work out easily?
As always, good ideas come after getting a chance to vent some steam. I knew there was a hostel nearby whose owners will pick up hikers from intersections near Salisbury, and otherwise drove shuttle rides. Maybe I would go there for my next zero and buy a ride to town to take care of things. I decided to get in touch with the hostel tomorrow.
When I came to Pawling Nature Reserve I could have probably expected a well-kept trail. That wasn’t what was ahead of me though. On top of slippery and muddy, the uphill was completely overgrown with brush. The bushes were taller than me, and contained poison ivy, nettles, and probably every thorny plant known to man. And possibly at least three unknown. The bush was so thick that I had to push with force to get through it. And it went on, and on. I was like the prince in Sleeping Beauty trying to get to the rose-covered castle. Of course, I didn’t have a sword, just hiking poles, and I highly doubted that there was a princess on the other side of the thicket.
I finally got out of the brush. My elbow was bleeding and aphids were hopping on my skin. After getting some water from a small stream I started to look for a place to camp and soon enough found one along a side trail. With trepidation I waited to hear what the air mattress would say about being filled. Air seemed to stay inside, but the bulge at the foot remained. The pad was living on borrowed time.
There was an error connecting to smug. Please try again later. 1 Message:
cURL error 6: Could not resolve host: api.smugmug.com
Total time: 01:28:15
Yöllä oli alkanut kaatosade ja sitä jatkui vielä aamullakin. Sääennuste näytti kohtalaista todennäköisyyttä sateelle koko päiväksi. Vaikka olin helpottunut helteen taukoamisesta, en kyllä varsinaisesti iloinnut sateestakaan. Aamu oli jopa yllättävän kylmä. Söin aamupalaa makuupussiin kääriytyneenä ja untuvatakki päällä, mikä tuntui itsestänikin hupsulta, kun lämpöasteita oli kyllä reilusti yli kymmenen. En olisi millään halunnut lähteä ulos sateeseen ja jäin vähäksi aikaa makaamaan lämpimään makuupussiin. Onneksi Sunshine käveli hetken päästä telttani ohi ja huikkasi sateen hellittäneen. Olisin varmaan muuten jäänyt siihen makaamaan.
Pienessä tihkusateessa pakkasin tavaroitani ja olin toisaalta tyytyväinen viileämpään vaellussäähän. Sunshine, Dreamliner ja Toro katselivat lähtöäni sateenvarjo kiinnitettynä reppuuni. Sanoin heille Maija Poppasen olevan valmiina lentoon.
Sade ei onneksi ollut tehnyt polusta tällä kertaa jokea, mutta kivet olivat todella liukkaita, joten kuljin varoen. Ennen pitkää tihkusadekin loppui ja otin sateenvarjon irti repusta. Tullessani Nuclear Laken rantaan astuin jotenkin huonosti aiemmin nyrjäyttämälleni nilkalle ja kipu iski taas. Aikani jalkaa pyöriteltyä ja venyteltyä saatoin kulkea hitaasti eteenpäin.
Pitäessäni taukoa katselin opaskirjaa ja tajusin laskeneeni maileja väärin. Olin ajatellut tähdätä Salisburyyn muutaman päivän päästä ja pitää siellä lepopäivän. Ja matkan varrella olisi kauppa, josta voisin täydentää ruokia. No, maileja olikin enemmän kuin olin ajatellut ja olisin kaupan kohdalla vasta sen sulkeuduttua. Kirosin typeryyttäni ja yritin keksiä vaihtoehtoista suunnitelmaa. Lähellä olisi Kent, mutta siellä yöpyminen viikonloppuna maksaisi liikaa.
Jatkoin hidasta vaellustani ja tunsin koko maailmankaikkeuden olevan jotenkin minua vastaan. Miksi mikään ei voi nyt vain järjestyä helposti?
Kuten yleensäkin, hyvät ajatukset tulevat, kun on hetken saanut päästää höyryjä. Tiesin alueella olevan hostellin, jonka omistajat hakivat vaeltajia tienristeyksistä lähellä Salisburya ja muutenkin ajoivat shuttle-kyytejä. Ehkä menisinkin sinne pitämään seuraavan zeroni ja ostaisin kyydin kaupunkiin hoitamaan asioita. Päätin ottaa hostelliin yhteyttä huomenna.
Tullessani Pawling Nature Reserven alueelle olisin ehkä saattanut odottaa hyvin ylläpidettyä polkua. Sellaista ei joka tapauksessa edessäni ollut. Muutenkin liukkaassa mutaisessa ylämäessä oli täysin umpeenkasvanut pusikko. Minua korkeammat puskat pitivät sisällään myrkkymurattia, nokkosta ja ihan varmasti jokaikistä piikikästä kasvilajia, jonka ihmiskunta tuntee. Ja mahdollisesti ainakin kolme tuntematonta. Puska oli niin tiheä, että minun täytyi työntää voimalla päästäkseni sen läpi. Ja sitä jatkui pitkään. Todella pitkään. Olin kuin Prinsessa Ruususen prinssi tunkeutumassa ruusupensaiden peittämään linnaan. Tosin minulla ei ollut miekkaa vaan pelkästään vaellussauvat ja epäilin suuresti, ettei ryteikön toisella puolella ollut myöskään prinsessaa.
Lopulta pääsin ulos puskasta. Kyynärpäästä vuosi verta ja iholla pomppi kirvoja. Saatuani vettä pienestä purosta aloin etsiä itselleni telttapaikkaa ja ennen pitkää löysin sellaisen erään sivupolun laidalta. Jännityksellä odotin mitä ilmapatja sanoisi täyttämisestä. Ilma näytti pysyvän sisällä, mutta jalkopään pullistuminen jatkui. Patjan elämä alkoi olla jatkoajalla.
16,66 km (10.4 miles) 1438.0 / 2189.8 miles Morgan Stewart Shelter, NY
I slept in again. I even lay on the hard ground for a while after emptying my mattress pad, because my lower back had been stiff since yesterday, and this seemed to make it better. Frankly I would have wanted to just stay there on the ground, but finally I had to get up. Yesterday’s difficulties seemed to be pressing even this morning.
And the day didn’t seem very different. The temperature and humidity were once again up in some ridiculous heights. My skin was covered by a sheen of sweat. Occasionally I had to wipe my eyebrows, so the sweat wouldn’t drip straight off my dirty face into my eyes. I moved cumbersomely, but I felt a bit better than yesterday. Maybe I drank more.
I stopped for a bit at RHP Shelter where I had originally aimed for yesterday. There were a few hikers there just ordering pizza, and I was tempted to join them. I decided to skip this food opportunity though, because there would be a deli a bit further along the way.
When I came to the road from the shelter there was a large sign attached to a tree that said the AT was moving to a detour. On the other side of the road the trail was blocked off by yellow tape that reminded me mostly of the crime scenes on TV murder shows. Maybe it was really just trail maintenance, and nothing more dramatic. The detour followed two small streets, and later joined the AT again.
It started sprinkling again in the afternoon, and I attached my umbrella to my pack again. Soon after I arrived at the intersection where I was able to get to the deli, and this time the temptation of food (or maybe even more the cold drink) was too great. I walked to the roadside Mountain Top Deli, which was also a small store. A very friendly young woman whipped up a delicious looking sandwich and I sat outside on a bench to enjoy it as well as an orange juice and Pepsi. The rain had stopped for a moment, but I saw really dark clouds rolling toward me. They started to pour on me with a vengeance, and I escaped back inside with my snack.
As is my habit, after I ate I took one more Pepsi for the road, and as I was packing this into my pack I heard a happy shout from behind me: ”Finnisher!” As I turned I saw Dreamliner, Sunshine, and Toro, who looked like drowned rats. The rain had slowed to a drizzle, but my friends had gotten the whole flood right over them. We chatted for a moment and it turned out they were aiming for the same shelter as I was. I left them to enjoy the treats of the deli, and set off on the AT again.
I got to walk the last four miles to the shelter in dry conditions. I wasn’t overly happy about another approximately 11 mile day, but in the heat I didn’t seem to be capable of more. I was comforted that Sunshine and Dreamliner had said they were suffering from the same problem, and had made short days because of the weather. So it wasn’t just in my head.
Once I got water and pitched my tent I escaped the mosquitos inside it. As I sat I heard strange snapping and popping close by. I thought maybe branches or seed pods from a tree were falling onto the tent. The strange noises increased, and soon there was a louder pop. I saw my mattress pad move. At first I thought that there was a small animal somewhere under or in the back of my tent, that might pop my mattress pad. I lifted it up to see if something was moving under the tent bottom, but I finally realized the sounds were coming from inside the mattress itself. The air mattress has chambers, and I have heard that when these break they create a balloon-like space. And it was occurring right in front of my eyes. The pad was emitting ripping and popping noises, and the foot started to swell.
As first aid I let a bit of air out of the pad, so the pressure inside would be less. The situation progressed a bit further, but then stopped. I looked at my pad worried, knowing that it would probably not last in this shape for very many more nights. I decided to contact Therm-a-Rest, the manufacturer, to see if it was under warranty. Earlier I had been listening to Allison Moore’s A Soft Place to Fall and it had touched me metaphorically, but now it seemed decidedly more concrete.
“Daylight has found me here again You can ask me anything, but where I’ve been Things that used to matter seem so small When you’re looking for a soft place to fall” -Allison Moorer (A Soft Place to Fall, 1998)
There was an error connecting to smug. Please try again later. 1 Message:
cURL error 6: Could not resolve host: api.smugmug.com
Total time: 00:04:40
Nukuin taas aamulla pitkään. Jäin vielä ilmapatjan tyhjennettyäni joksikin aikaa makaamaan kovalle maalle, koska alaselkä oli ollut eilisestä lähtien jumissa ja tämä tuntui helpottavan sitä. Itseasiassa olisin vain halunnut jäädä siihen makaamaan, mutta lopulta oli kuitenkin noustava. Eilisen päivän vaikeus tuntui painavan tätäkin aamua.
Ja kovin erilaiselta ei päivä näyttänyt. Lämpötila ja ilmankosteus huitelivat taas jossain aivan hävyttömissä lukemissa. Iho oli kuin hikikelmun peittämä. Välillä piti painella sormella kulmakarvat kuiviksi, ettei hiki valuisi kaiken kasvoilla olevan lian kanssa silmiin. Liikuin vaivalloisesti, mutta olo oli hivenen parempi kuin eilen. Ehkä join enemmän.
Pysähdyin hetkeksi RHP Shelterillä, jonne olin alunperin eilen aikonut. Siellä muutama vaeltaja oli juuri tilaamassa pizzaa ja minua houkutteli liittyä joukkoon. Päätin kuitenkin ohittaa tämän ruokamahdollisuuden, koska matkan varrella olisi tulossa vielä yksi deli.
Shelteriltä tielle tullessani oli puuhun kiinnitetty iso kyltti, jossa sanottiin AT:n siirtyvän kiertotielle. Tien toiselle puolelle oli polulle vedetty keltaiset nauhat, joista tuli mieleen lähinnä murhasarjojen rikospaikat. Ehkä kyseessä oli kuitenkin vain reitinparannustöitä eikä mitään sen dramaattisempaa. Kiertotie kulki kahden pikkutien kautta ja yhtyi myöhemmin takaisin AT:lle.
Vettä alkoi tihkuttaa iltapäivällä ja viritin sateenvarjon kiinni reppuun. Pian sen jälkeen tulinkin tienristeykseen, josta pääsi delille ja tällä kertaa ruuan (tai ehkä vielä enemmän kylmän juoman) houkutus kävi liian suureksi. Kävelin tienreunaa Mountain Top Delille, joka oli myös pikkukauppa. Hyvin ystävällinen nuori nainen pyöräytti minulle varsin herkullisen täytetyn leivän ja jäin nauttimaan sitä appelsiinimehun sekä Pepsin kanssa ulos penkille. Sade oli hetkeksi loppunut, mutta näin todella tummien pilvien vyöryvän kohti. Ne alkoivatkin kaataa vettä niskaan suurella voimalla ja pakenin sisälle välipalani kanssa.
Syötyäni otin tapani mukaan vielä yhden Pepsin mukaan matkaan ja pakatessani tätä reppuuni kuulin selkäni takaa iloisen huudon: “Finnisher!” Kääntyessäni katsomaan näin Dreamlinerin, Sunshinen ja Toron, jotka olivat kuin uitettuja koiria. Sade oli taas vaimennut tihkutukseksi, mutta ystäväni olivat saaneet koko vedenpaisumuksen niskaansa. Keskustelimme hetken ja selvisi heidän olevan aikeissa mennä samalla shelterille kuin minäkin. Jätin heidät syömään delin herkkuja ja lähdin takaisin AT:lle.
Sain kävellä kuivissa olosuhteissa jäljellä olevat neljä mailia shelterille. En ollut mitenkään iloinen toisesta noin 11 mailin päivästä, mutta kuumassa säässä en näyttänyt pystyvän juuri parempaan. Minua kuitenkin lohdutti se, että Sunshine ja Dreamliner olivat sanoneet kärsineensä samasta ongelmasta ja tehneensä sään vuoksi lyhyitä päiviä. Asia ei siis ollut vain pääni sisällä.
Haettuani vettä ja pystyettyäni teltan pakenin sen sisälle hyttysiä piiloon. Istuessani kuulin kummallisia napsahduksia ja paukahduksia aivan läheltä. Ajattelin puusta pudonneen oksia tai siemenkotia teltan päälle. Outoja ääniä tuli lisää ja pian hieman kovempi paukahdus. Näin ilmapatjani liikkuvan. Ensimmäinen ajatus oli, että teltan alla tai päädyssä oli jokin pieni eläin, joka saattaisi puhkaista patjan. Nostin sitä vähän ylöspäin nähdäkseni liikkuiko teltan pohjan alla jotain, mutta silloin tajusin viimein äänten ja liikkeen tulevan patjan sisältä. Ilmapatjassani on eräänlaisia lokeroita ja olen kuullut, että nähden väliseinien hajotessa patjaan tulee pallomainen alue. Ja se oli juuri tapahtumassa silmieni edessä. Patjasta kuului repeävää ja paukkuvaa ääntä ja jalkapäätyyn alkoi kasvaa pullea kohouma.
Ensiapuna laskin patjasta hieman ilmaa ulos, että paine sen sisällä olisi pienempi. Tilanne eteni vielä hetken, mutta sitten se pysähtyi. Katsoin huolestuneena patjaani tietäen, ettei se todennäköisesti kestäisi tässä kunnossa enää kovin montaa yötä. Päätin ottaa yhteyttä patjan valmistaneeseen Therm-a-Restiin tiedustellakseni reklamoinnin mahdollisuutta. Aiemmin minua metaforan tasolla puhutellut Allison Moorerin kappale A Soft Place to Fall alkoi tänään tuntua huomattavasti konkreettisemmalta.
“Daylight has found me here again You can ask me anything, but where I’ve been Things that used to matter seem so small When you’re looking for a soft place to fall” -Allison Moorer (A Soft Place to Fall, 1998)
