Trail

17,08 km (10.6 miles)
1534.1 / 2189.8 miles
Mount Wilcox North Shelter, MA

I started uphill at a gentle pace in the morning. The goal for the day was a campground about 15 miles away, and this seemed realistic. The weather was also pleasantly warm instead of unbearably hot.

I met a group of men doing trail maintenance on the AT when I came to Tom Leonard Shelter. I chatted with several of them and one asked if I was going to the local AT organization’s party today. I hadn’t heard of this at all, but now I learned that in Beartown State Forest, on the shore of Benedict Pond there would be a party. Through hikers were welcome to come eat. Stopping in Beartown would unavoidably shorten my day, but on the other hand free food sounded good. [Translator note: why is he even pondering skipping free food?]

At one intersection I saw a white cooler, and was delighted to find my favorite trail magic: cold drinks. Someone had left a large bottle of homemade lemonade, and it was heavenly good. The spot also had an advertisement for the AT organization’s party. It said that through hikers could camp in Beartown for free and food was available.

At the next intersection I met Bearspray, who is a young man flip flop hiking from Connecticut with his brother, taking a break. We talked about the party and I started to lean toward the position that skipping an opportunity for food was stupid. Bearspray and I climbed the hill to Benedict Pond together and continued to Beartown on the side trail off the AT.

It was only a little after three, and the party was supposed to start at five. So I sat waiting and chatting with local ATC workers. To my great surprise my friend Mojo showed up in a car, whom I had thought as a faster hiker to be far ahead of me by now. Mojo told me he was actually behind me having spent a couple of zeros nearby, and had gotten a ride to the party with a friend.

And what a food party it was. Before the actual meal started two older women came to bring blackberry cobbler and ice cream to the through hiker table. They said it was especially for us and “because life is uncertain, you should eat dessert first”. No one needed to tell us twice. After this we joined the local AT activists at the buffet to get all kinds of salad, fruit, hot dogs, hamburgers, pies, and who knows what else.

Everyone had brought something potluck style and at first it seemed impolite of me to just attack the food because I had not brought anything. This feeling disappeared thought when I listened to the locals give speeches in which every one of them mentioned the through hikers to be guests of honor. The atmosphere was very warm and uncomplicated. A local ukulele band was also entertaining the crowd at the party, which I thought was an awesome addition.

It was a little after six when I started to head out. Most of the hikers that had been there were going to camp by the pond, but I wanted to squeeze in at least a few more miles. The light started to dim and I dug out my headlamp. I decided to head for Mount Wilcox North Shelter which was about four miles from Beartown. Even though I was at the shelter around nine I was getting to sleep about the same time as usual. Because I didn’t have to make dinner, since the wonderful AT community of Massachusetts had fed me really well.

Lähdin aamun ylämäkeen rauhalliseen tahtiin. Päivän tähtäimessä oli teltta-alue noin 15 mailin päässä ja tavoite vaikutti realistiselta. Sääkin oli vihdoin miellyttävän lämmin tuskaisen kuuman sijaan.

Tapasin joukon miehiä tekemässä AT:n kunnossapitotöitä tullessani Tom Leonard Shelterille. Juttelin useammankin kanssa ja yksi kysyi minulta olinko menossa paikallisen AT-yhteisön juhlaan tänään. En ollut kuullut koko asiasta, mutta nyt sain tietää, että Beartown State Forestissa Benedict-lammen rannalla olisi juhlat. Läpivaeltajat olisivat tervettulleita ruokailemaan. Jäin miettimään asiaa jatkaessani eteenpäin. Beartownissa pysähtyminen lyhentäisi auttamatta päivääni, mutta toisaalta ilmainen ruoka kuulosti hyvältä.

Eräässä tienristeyksessä näin valkoisen kylmälaukun ja ilahduin löytäessäni suosikki trail magiciani: kylmää juomista. Joku oli jättänyt ison pullon itsetehtyä limonadia – siis sitä, mikä tehdään sitruunamehusta – ja se oli jumalaisen hyvää. Samalla paikalla oli myös mainoslappunen AT-yhteisön juhlasta. Siinä kerrottiin, että läpivaeltajat saisivat juhlapäivänä telttailla Beartownissa ilmakseksi ja ruokaa olisi luvassa.

Seuraavassa tienristeyksessä kohtasin taukoa pitävän Bearsprayn, joka on Connecticutista veljensä kanssa flipflop-vaelluksen aloittanut nuori mies. Juttelimme juhlasta ja aloin kääntyä sen kannalle, että ruokamahdollisuuden ohittaminen olisi typerää. Nousimme yhdessä Bearsprayn kanssa ylämäen Benedict-lammelle ja jatkoimme AT:lta erkanevaa sivupolkua Beartowniin.

Kello oli vasta vähän yli kolmen ja juhlan oli määrä alkaa viideltä. Istuin siten odottelemassa ja keskustelemassa paikallisten ATC:n työntekijöiden kanssa. Suureksi yllätyksekseni paikalle ilmestyi autolla ystäväni Mojo, jonka kuvittelin nopeampana vaeltajana olevan jo pitkällä edelläni. Mojo kertoi kuitenkin olevansa itseasiassa jäljessäni vietettyään lähialueella muutaman lepopäivän ja tulleen kaverinsa kyydissä juhlaan.

Ja melkoiset ruokajuhlat niistä tulivatkin. Ennen varsinaisen tarjoilun aloittamista tulivat kaksi vanhempaa rouvaa tuomaan läpivaeltajien pöytään karhunvatukkahyvettä ja jäätelöä. He sanoivat sen olevan erityisesti meitä varten ja “koska elämä on epävarmaa, kannattaa syödä jälkiruoka ensin”. Eikä meitä tarvinnut kahteen kertaan käskeä. Tämän jälkeen liityimme paikallisten AT-aktiivien seuraan hakemaan noutopöydästä monenlaista salaattia, hedelmiä, hotdogeja, hampurilaisia, piirakoita ja ties mitä.

Kaikki olivat tuoneet jotain nyyttikestiperiaatteella ja aluksi minusta tuntui hieman epäkohteliaalta hyökätä ruuan kimppuun, kun en ollut itse tuonut mitään. Tämä tunne kuitenkin katosi aktiivien pitäessä puheita ja jokaisen mainitessa erikseen meidät läpivaeltajat kuin kunniavieraina. Tunnelma oli hyvin lämmin ja mutkaton. Juhlassa oli mukana viihdyttämässä myös paikallinen ukulele-orkesteri, mikä oli mielestäni aivan mainio veto.

Kello oli hieman yli kuuden, kun aloin tehdä lähtöä. Suurin osa paikalla olleista vaeltajista jäi telttailemaan lammen rannalle, mutta minä halusin saada edes muutaman mailin puristettua vielä. Ilta alkoi jo hämärtyä ja kaivoin otsalamppuni esiin. Päätin suunnata Mount Wilcox North Shelterille, joka oli neljä mailia Beartownista. Vaikka olin shelterillä vasta yhdeksän jälkeen olin menossa nukkumaan tavalliseen aikaan. En nimittäin tarvinnut enää iltaruokaa, koska Massachusettsin mainio AT-yhteisö oli ruokkinut minut todella hyvin.

21,94 km (13.6 miles)
1522.9 / 2189.8 miles
Stealth campsite, MA

I had planned to try for a possible 20 mile day. What I had forgotten in this was that I had never done a day this long by planning it. They’ve always just come with the hiking flow.

The day’s first climb was to Mount Race. From the cliff on its summit opened a beautiful view to the valley, and the AT followed this edge for some way. Then downhill and next a climb to Mount Everett. As Rob had told me yesterday, this mountain’s parking lot really did have large tanks of ice cold water for hikers.

As I descended into the valley I pondered that I really wouldn’t make it to the planned shelter in daylight. There wasn’t any official campground before the shelter 14 miles away. I came to the conclusion that I would climb the hill, on the north side of which the shelter was, and find some place to camp in the woods before dark.

On the bottom of the valley the AT travelled in very level terrain for several miles. The sun was warm, and I hoped as I sweat that I would encounter trail magic in the form of something to drink. Well, first at the edge of a field there was a pile of water pitchers, from which I filled my own bottle. As I crossed the road going to Sheffield and Great Barrington I saw a cooler on the AT. My wish came true when under the lid I discovered a pile of soda and beer cans. When it comes to beers I’m usually very selective, but right now quality was completely meaningless. I sat on the cooler satisfied to drink what a friend had described as bottom of the barrel, PBR.

Refreshed I started to climb June Mountain and met the southbound headed hiker NOBO the SOBO. He said there were nice spots to pitch my tent a bit further and I advertised the trail magic at the intersection, which cheered him immensely.

The tip I received proved true and a little way up as the slope started to even out I found potential campsites. As I was checking them out a local man walking his dog along the AT appeared. I knew the road, and thus people, to be quite near, so I asked him if it would be bothersome for me to camp here. The man said it didn’t bother him one bit and said he often saw tents in that spot. So I found an empty spot among the large mushrooms and set up my green home in the woods.

Olin suunnitellut yrittäväni mahdollisesti 20 mailin päivää. Se, minkä olin tässä asiassa unohtanut, oli että en ollut koskaan tehnyt yhtään pitkää päivää suunnittelemalla sitä. Ne ovat aina vain tulleet hyvän vaellusflown myötä.

Päivän ensimmäinen nousu oli Mount Racelle. Sen laella olevalta jyrkänteeltä tarjoutui hieno näköala laaksoon ja AT kulki jonkin matkaa pitkin tätä reunaa. Sitten alamäkeen ja seuraavaksi nousu Mount Everettille. Kuten Rob oli eilen kertonut, tämän vuoren jälkeen olevalla parkkipaikalla todellakin oli isot tankit jääkylmää vettä vaeltajille.

Laskeutuessani alas laaksoon pohdin, että en kyllä ehtisi päivänvalon turvin suunnittelemalleni shelterille millään. Mitään muutakaan virallista teltta-aluetta ei shelteriä edeltävän 14 mailin pätkällä ollut. Tulin siihen tulokseen, että nousisin mäelle, jonka pohjoispäässä shelter olisi ja etsisin jonkun telttapaikan metsästä ennen pimeää.

Laakson pohjalla AT kulki hyvin tasaisessa maastossa useamman mailin. Aurinko lämmitti ja toivoin hikoillessani, että vastaan tulisi trail magicia juomisen muodossa. No, ensin erään pellon reunalla näkyi läjä vesikannuja, joista täytin oman pulloni. Ylittäessäni Sheffieldiin ja Great Barringtoniin vievän tien näin AT:lla kylmälaukun. Toiveeni toteutui, kun kannen alta paljastui läjä limppari- ja oluttölkkejä. Olen yleensä oluiden suhteen hyvin valikoiva, mutta nyt laatu oli täysin yhdentekevää. Istuin tyytyväisenä coolerin päälle juomaan erään ystäväni tynnyrinpohjallisiksi kuvailemaa PBRää.

Virkistäytyneenä lähdin nousemaan June Mountainia ylös ja tapasin matkalla etelään suuntaavan vaeltajan NOBO the SOBOn. Hän kertoi vähän matkan päässä löytyvän hyviä telttapaikkoja ja minä puolestani mainostin hänelle tienristeyksessä olevaa trail magicia, mistä hän ilahtui valtavasti.

Saamani vinkki oli oikea ja pienen matkan päästä ylämäen tasoituttua löytyi potentiaalisia telttapaikkoja. Katsastaessani niitä ilmestyi AT:a pitkin paikallinen mies ulkoiluttamassa koiriaan. Tiesin tien, ja siten ehkä myös asutuksen, olevan melko lähellä ja kysyin häiritseekö häntä jos telttailen täällä. Mies sanoi, ettei asia häntä haitannut millään muotoa ja kertoi useinkin näkevänsä kyseisellä paikalla ihmisten telttoja. Niinpä etsin kookkaiden sienien välistä tyhjän kohdan ja jälleen kerran pystytin vihreän asuntoni metsään.