Posted on 1 Comment on Day 28: Thunderhead Mountain

Day 28: Thunderhead Mountain

22,29 km (13.9 miles)
194.7 / 2189.8 miles
Silers Bald Shelter, TN

While I like the privacy provided by a tent, I have to admit that my morning routine is much quicker when I wake up in a shelter. Taking down and packing up the tent takes its own time.

Last night I started reading Fatal Voyage, a part of Kathy Reichs’s Bones series. The choice couldn’t have been more on the spot, because the book is about a criminal anthropologist Temperance Brennan investigating victims of a plane crash in the Smokies.

I started out about 8 AM, and my hopes were to do a 16-mile day. Or at least 14 miles. Soon after leaving the shelter I had an unexpected encounter. As I lifted my gaze from the tips of my boots I saw two deer about ten meters ahead on the trail. For a short moment we stared at each other, until the deer suddenly turned their backs and bounded into the woods.

Although the morning went pleasantly the afternon brought with it some problems. Aside from a few blisters I haven’t suffered any foot issues, but today my feet were, for a lack of better phrasing, sore. I had to stop occasionally to rest my feet, because it felt like the soles had been beaten with sticks. On top of that, sometime during the afternoon my feet started going numb and that feeling was anguishing.

I was able to hike 14 miles, even though less would have been enought for a day like this. I hope my feet are back in shape tomorrow, because hiking with pain is not motivating. And for crossing the Smokies I need both motivation and working feet.

There was an error connecting to smug. Please try again later.
1 Message:
cURL error 6: Could not resolve host: api.smugmug.com
Total time: 02:09:34

Vaikka pidän teltan tarjoamasta yksityisyydestä, täytyy myöntää aamutoimien sujuvan nopeammin herätessä shelterissä. Teltan purkaminen ja pakkaaminen vie oman aikansa.

Aloin eilen illalla lukea Kathy Reichsin Bones-sarjaan kuuluvaa kirjaa Fatal Voyage. Valinta ei olisi voinut olla osuvampi, koska kirjassa rikosantropologi Temperance Brennan tutkii Smokiesille pudonneen lentokoneen uhreja.

Lähdin liikkeelle kahdeksan aikoihin ja toiveissani oli tehdä 16 mailin päivä. Tai ainakin 14 mailia. Pian lähdettyäni shelteriltä koin odottamattoman kohtaamisen. Nostaessani katseeni kengänkärjistäni näin reilun kymmenen metrin päässä polulla kaksi peuraa. Ohikiitävän hetken tuijotimme toisiamme, kunnes peurat äkkiä käänsivät selkänsä ja loikkivat metsään.

Vaikka aamupäivä meni aika mukavasti niin iltapäivästä jalkojeni kanssa alkoi ilmetä ongelmia. En ole kärsinyt paria pientä rakkulaa lukuunottamatta jalkaongelmista, mutta tänään jalkaterät olivat suoraan sanoen kivuliaat. Minun täytyi pysähtyä aina välillä istumaan lepuutaakseni jalkoja, koska tuntui kuin jalkapohjiani olisi hakattu kepeillä. Lisäksi jossain vaiheessa iltapäivää jalat alkoivat puutua ja tunne oli ahdistava.

Sain vaellettua kuitenkin 14 mailia, vaikka vähempikin olisi ehkä tällaisena päivänä riittänyt. Toivon jalkojen palautuvan huomiseksi, koska kivun kanssa vaeltaminen ei ole motivoivaa. Ja Smokiesin ylittämiseen tarvitsen sekä motivaatiota että toimivia jalkoja.

Posted on

Day 27: Return to the Trail

18,83 km (11.7 miles)
180.1 / 2189.8 miles
Russell Field Shelter, TN

After being sick and recuperating for a week I returned to the AT today. Noora brought me back to Fontana early in the morning, and I started ascending the Smokies once more. I was a bit nervous about what condition I would be, but the uphill went surprisingly well. During the day my right hamstring and left knee complained a bit, but didn’t create any greater issues.

The decision to return was very challenging. But hiking feels good and I enjoy being out in the woods. I missed the people I’d had a chance to meet during my first three weeks, though. Now all the hikers are unknown to me, and acquainted with each other. Being alone doesn’t bother me, but feeling alone in a group kind of sucks. And because the National Park rules require hikers to stay in designated shelters I can’t just escape into solitude.

At this point the AT follows the North Carolina – Tennessee border. Tonight we are marginally on the Tennessee side by a few meters, but for the most part it’s practically impossible to tell which state one is in at any given time. I don’t consider my North Carolina portion completed until the path turns completely to the Tennessee side a bit further north.

There was an error connecting to smug. Please try again later.
1 Message:
cURL error 6: Could not resolve host: api.smugmug.com
Total time: 00:39:33

Viikon sairastamisen ja toipumisen jälkeen palasin tänään Appalachian Trailille. Noora toi minut aikaisin aamulla Fontanaan ja lähdin toiseen kertaan nousemaan Smokiesia ylös. Jännitin hieman millainen kuntoni olisi, mutta ylämäki sujui yllättävän hyvin. Päivän aikana oikea takareisi ja vasen polvi hieman oikkuilivat, mutta eivät aiheuttaneet suurempia ongelmia.

Päätös paluusta oli todella haastava. Vaeltaminen tuntuu kuitenkin hyvältä ja nautin metsässä olemisesta. Kaipasin kuitenkin ihmisiä, joihin ehdin ystävystyä ensimmäisten kolmen viikon aikana. Nyt kaikki vaeltajat ovat minulle tuntemattomia ja toisilleen tuttuja. Yksinolo ei häiritse, mutta yksin ryhmässä oleminen on vähän kurjaa. Ja kun kansallispuiston säännöt pakottavat käyttämään yöpymiseen ensisijaisesti sheltereitä niin en voi paeta omaan rauhaani.

Tässä vaiheessa AT alkaa seurailla Pohjois-Carolinan ja Tennesseen osavaltioiden rajaa. Tämän yön olen muutaman metrin marginaalilla Tennesseen puolella, mutta käytännössä useinkaan ei tiedä kummassa osavaltiossa on. En kuitenkaan katso Pohjois-Carolinan osuutta tehdyksi ennen kuin reitti sukeltaa kokonaan Tennesseen puolelle pohjoisempana.

Posted on 3 Comments on Off the Trail

Off the Trail

My intention was to continue my hike from Fontana, but plans changed. Yesterday, as I was packing up and preparing to leave I experienced yet another full purge, and I quickly felt weak and cold. My stomach churned and cramped. I couldn’t hike in that kind of condition, that was clear. I was frustrated, tired, and unwilling to make any decisions.

Noora came to get me, and I returned to Atlanta. As a professional in the medical field I have to admit that until I can consume and pass solids, physical exertion cannot be a part of my daily routine. Especially not in 8-10 hour stretches I don’t know if I have norovirus or something else, but keeping hydrated any my electrolytes balanced is challenging even while resting.

In any case my hike is now on hold. I don’t know for how long, or permanently. Right now I feel so tired, that nothing seems interesting or tempting. So I’m just going to concentrate on resting, listening to an audiobook, and careful attempts to keep food down.

Tarkoitukseni oli lähteä jatkamaan vaellusta Fontanasta, mutta toisin kävi. Eilen tehdessäni aamutoimia sain taas kokea yhden täystyhjennyksen ja olo muuttui hyvin nopeasti huteraksi ja kylmänhorkkaiseksi. Vatsaa koski ja kramppasi. Ei tällaisessa kunnossa voi lähteä vaeltamaan, se oli selvää. Olin turhautunut, väsynyt ja haluton yrittämään tehdä mitään ratkaisuja.

Noora tuli hakemaan minut ja palasin Atlantaan. Terveydenhuollon ammattilaisena minun täytyi myöntää, että ennen kuin minuun sisään menevät ja ulos tulevat asiat ovat kiinteitä, ei fyysinen rehkiminen voi kuulua päiväohjelmaan. Etenkään 8-10 tunnin jaksoina. En tiedä onko minulla noro-virus vai jokin muu, mutta nestetasapainon ylläpito on haastavaa levossakin.

Vaellus on nyt joka tapauksessa katkolla. En tiedä kuinka kauan vai pysyvästi. Tällä hetkellä olo on niin väsynyt, ettei oikein mikään houkuttele. Keskityn siis lepäämään, kuuntelemaan äänikirjaa ja varovaisiin yrityksiin pitää ruokaa sisällä.

Posted on

Day 21: Recuperating

0 km (0 miles)
166 / 2189.8 miles
Fontana Village Resort, Fontana Village, NC

Yesterday’s walk back to Fontana was excruciating. I was sore, dehydrated, and weak. I didn’t trust my drinking water since I suspect the whole system is contaminated, but luckily I got clean water from a hiker I encountered on the way. My head hurt, my back hurt, and my legs were quite uncooperative.

I made it back to Fontana Village and my cousin Noora drove up that night and brought me snacks. I ate a few fruits and some strawberries, but nothing else seemed appetizing. I also realized I was a bit fevered. Today I’ve felt somewhat better, and I’ve eaten some real food, too. Most of the day I’ve slept.

I’ve thought a lot about whether I want to keep hiking, because for me the main point in all of this experience is to enjoy it. Glorifying suffering seems absurd to me, and I am not interested in self-torture any way. My opinion has sailed from one extreme to another. At times I’ve been certain that this is over now, and at times I’ve tried to plan the hike forward. The final decision depends on my strength, but I might have caught a small, fragile spark of hope for continuing.

There was an error connecting to smug. Please try again later.
1 Message:
cURL error 6: Could not resolve host: api.smugmug.com

Eilisen päivän kävely takaisin Fontanaan oli tuskallinen kokemus. Olin kipeä, kuivunut ja heikossa kunnossa. En uskaltanut käyttää juomajärjestelmääni, koska epäilin sen olevan kontaminoitunut, mutta sain onneksi ystävälliseltä vastaantulevalta vaeltajalta puhdasta vettä. Päätä särki, selkää särki ja jalat toimivat huonosti.

Pääsin takaisin Fontana Villageen ja serkkuni Noora ajoi illalla luokseni tuoden mukanaan evästä. Sain syötyä vähän hedelmiä ja mansikoita, mitään muuta ei oikein tehnyt mieli. Huomasin olevani myös kuumeessa. Tänään vointi on ollut hieman parempi ja olen syönyt jonkin verran ihan kunnon ruokaakin. Suurimman osan päivästä olen nukkunut.

Olen miettinyt paljon sitä haluanko jatkaa vaeltamista, koska minulle keskeinen asia on nauttia tästä kokemuksesta. Kärsimyksen glorifioimisessa ei ole mielestäni erityisesti järkeä ja en halua mitenkään tarkoituksella itseäni kiduttaa. Mielipiteeni on vaihdellut hyvin voimakkaasti laidasta laitaan. Välillä olen ollut varma, että tämä loppuu nyt tähän ja välillä olen yrittänyt suunnitella vaellusta eteenpäin. Lopullinen päätös on ennen kaikkea voinnista kiinni, mutta minulla on ehkä herännyt pieni, hyvin hauras, toivo jatkamisesta.

Posted on 2 Comments on Day 20: Return to Fontana

Day 20: Return to Fontana

9,33 km (5.8 miles)
166 / 2189.8 miles
Fontana Village Resort, Fontana Village, NC

The night provided an awesome thunderstorm show, which I could describe more poetically, had something not happened after. Something less poetic.

As I tried to sleep I already started feeling a strange uneasiness in my stomach. My concerns were not alleviated when I heard my tent neighbour start throwing up. A short time later the sounds started coming from another group of campers’ setup across the way.

Pretty soon I found myself trying to get my tent door open as quickly as possible as the puke pushed its way through my fingers. I projectile vomited several times into the vestibule while trying to avoid my sleeping bag and shoes in the pitch black darkness. Crawling out of the sleeping bag was not possible. I felt completely beaten up.

I tried to find my head lamp in the dark and clean up, when it started up again. It was clear that the water I had acquired earlier in the evening was contaminated. I knew this also meant that my entire water system, including my filter, was also contaminated. This meant that drinking more of the water would only make things worse.

I had to start thinking about where this situation would lead me right away. I’m dehydrated, can’t keep anything down, and can’t drink. The next road access, even in good shape, is two days’ hike away. My only option would be to return to Fontana to recuperate… and then what? How long until I’m in shape to hike again? How long can I be laid up in Fontana, and how do I get out of there without any public transportation?

Returning to Fontana might mean stopping my hike, which feels completely crushing. Moving forward would be a very risky decision. The timeframe on such a long trip doesn’t allow for extended delays. I had mentally prepared that getting sick or injured would end my hike. It still doesn’t reduce the frustrating feeling of how anticlimactic it is to try and make these decisions while trying to retain the contents fo my stomach in the middle of the night.

There was an error connecting to smug. Please try again later.
1 Message:
cURL error 6: Could not resolve host: api.smugmug.com
Total time: 19:48:47

Yöllä oli huikea ukkosmyrsky, josta kertoisin runollisemminkin sanakääntein ellei jotain olisi tapahtunut sen jälkeen. Jotain vähemmän runollista.

Yrittäessäni nukkua aloin jo tuntea kummallista kiertämistä mahassa. Huoleni ei yhtään helpottanut kun kuulin naapuriteltan asukkaan alkavan oksentaa. Vähän ajan päästä kakomista ja yökkäilyä alkoi kuulua myös kauempaa teltta-alueen toiselta reunalta.

Ennen pitkää löysin itseni repimässä kiireellä teltan sisäovea auki oksennuksen ryöpytessä sormien välistä. Oksensin monta kertaa kaaressa absidiin yrittäen pilkkopimeässä olla sotkematta makuupussiani ja kenkiäni. Makuupussista ulos kömpiminen ei ollut mahdollista. Olo oli kuin hakatulla.

Yritin löytää pimeässä otsalamppuani ja siivota sotkua, kunnes oksentaminen alkoi taas. Oli ilmiselvää, että illalla ottamani vesi on saastunutta. Ymmärsin tämän tarkoittavan myös, että koko juomajärjestelmäni vedensuodatinta myöten olisi kontaminoitunut. Juominen siis vain pahentaisi tilannetta.

Jouduin jo yöllä pohtimaan mihin tämä tilanne johtaa. Olen kuivunut, oksennan kaiken, enkä voi juoda. Seuraavaan tienristeykseen on hyvilläkin voimilla kahden päivän matka. Ainoa vaihtoehto olisi siis palata Fontanaan toipumaan…ja sitten mitä? Kauan menee ennen kuin mikään pysyy sisällä? Kauan menee siitä ennen kuin olen vaelluskunnossa? Kauan voin ylipäänsä maata Fontanassa ja toisaalta miten sieltä pääsee pois, kun julkista liikennettä ei ole.

Paluu Fontanaan saattaa tarkoittaa vaelluksen keskeyttämistä, mikä tuntuu todella musertavalta. Jatkaminen eteenpäin olisi tässä tilassa todella riskaabeli ratkaisu. Aikataulu ei salli näin pitkällä matkalla kovin suurta viivästymistä. Olin henkisesti varautunut, että sairastuminen tai loukkaantuminen voi keskeyttää vaelluksen. Se ei kuitenkaan vähennä sitä tuskallista tietoisuutta millainen anti-kliimaksi on yrittää tehdä näitä päätöksiä tyhjentäessään mahansa sisältöä keskellä yötä.