10,91 km (6.8 miles) 7.4 / 2189.8 miles Hawk Mountain camping, GA
The heartburn-inducing pouch pasta from the previous evening rose all the way into my mouth by tonight. Maybe the ready-made foods around here are different than what I’m used to, or maybe I shouldn’t eat right before going to bed.
In the morning the ground was covered in frost and I made my morning preparations leisurely. The sun started to quickly warm me up, and it looked to be a good day. I met the first through hikers on my way, and more as the day progressed. And my first trail magic! A hiker from the class of 2003 and his crew was handing out treats. My spirits were lifted by the positive atmosphere, hot dogs, and mandarins.
Hiking was feeling lighter, but the terrain was easier, too. All in all a great day! When I stopped for the night Ridgerunner told me that there was poor access to water ahead – I will need to fill up from a stream here. In a couple of days I’ll probably go into a hostel in Woody Gap.
There was an error connecting to smug. Please try again later. 1 Message:
cURL error 6: Could not resolve host: api.smugmug.com
Total time: 21:44:12
Edellisen illan närästävä pussipasta sai illalla oksennuksen nousemaan suuhun asti. Ehkä täkäläiset valmisruuat ovat erilaisia tai sitten ei pidä syödä juuri ennen nukkumaanmenoa.
Aamulla maa oli jäässä ja tein aamutoimia hyvin verkkaisesti. Aurinko alkoi pian kuitenkin lämmittää ja päivästä vaikutti tulevan hyvä. Kohtasin matkalla ensimmäiset läpivaeltajat ja päivän myötä lisää. Sekä ensimmäinen trail magic! Reitin varrella oli vuoden 2003 vaeltaja seurueineen tarjoamassa herkkuja. Mieli koheni hyvästä meiningistä ja hodareista ja mandariineista.
Vaeltaminen sujui jo keveämmin, mutta maastokin oli helpompaa. Kaikinpuolin hieno päivä! Ridgerunner kertoi yöpymispaikalla, että edessäpäin on huonosti vettä – pitää siis tankata purosta täältä. Menen ehkä parin päivän päästä hostelliin Woody Gapiin.
13,35 km (8.3 miles) 0.2 / 2189.8 miles Springer Mountain Shelter, GA
Noora brought me to Amicalola Falls State Park in the morning, and under the sunshine I started climbing the stairs up to the waterfall. I also made a stop at the lodge’s Appalachian Trail Kick-off event and met Tin Man from AntiGravityGear.
The approach trail is 8.8 miles and on the uphill stretches I cursed the amount of food I had taken with me. On the flatter sections the traveling was quite nice. I reached Springer Mountainin and the southern terminus of the Appalachian Trail around five in the evening.
Of the AT itself I only hiked about 0.2 miles, before I set up for the night at a shelter near the peak. The caretaker in the area was very friendly and helped me with the ropes for my bear sack, so I was able to get my food up in the air after dinner. As the sun set I gladly crawled into my tent. And I mean crawl, as my solo refuge is not spoiled with extra square footage or volume.
There was an error connecting to smug. Please try again later. 1 Message:
cURL error 6: Could not resolve host: api.smugmug.com
Total time: 23:08:31
Noora toi minut aamupäivällä Amicalola Falls State Parkiin ja aurinkoisessa säässä lähdin nousemaan putousten ohi kulkevia portaita. Kävin pyörähtämässä myös Appalachian Trail Kick-off -tapahtumassa lodgella ja tuli tavattua AntiGravityGearin Tin Man.
Lähestymispolku on 8,8 mailin mittainen ja ylämäissä kyllä kiroilin mukaan ottamani ruuan määrää. Tasaisella kulku oli kuitenkin mukavaa. Saavutin viiden aikaan iltapäivällä Springer Mountainin eli Appalachian Trailin eteläisen päätepisteen.
Itse AT:a tuli vaellettua vasta vain 0,2 mailia, kun asetuin yöksi huipun läheisen laavun luokse. Alueen caretaker opasti ystävällisesti karhukaapeleiden käytössä ja sain illallisen jälkeen ruuat hilattua ylös. Auringonlaskun myötä saattoi hyvin mielin kömpiä telttaan. Ja nimenomaan kömpiä, koska soololukaalissani ei turhia neliöitä eikä kuutioita ole.
I was pondering for a long time if I should make a gear video, since I feel that I want to make my gear decisions myself – without the sometimes overly helpful internet community. But I have got so much out of other hikers’ gear videos that I finally decided to do one too. The video above is showing nearly everything that will be in my backpack, when I start my Appalachian Trail thru-hike tomorrow on Friday. The base weight (without food and water) is a bit above 12 kg (26,5 lbs), which I’m quite happy with. I’m not really an ultra light enthusiast, but more of an ultra comfort hiker. Of course I try to keep my weight down, but I do consider my options also from the comfort point of view. (A good article of how the ultra light thinking might turn into ultra stupid is in Andrew Skurka’s blog.)
Now that we have the gear talk on, I’d like to make an announcement. A Finnish outdoors retailer called Partioaitta has agreed to be my gear sponsor and they offer two pairs of shoes for my thru-hike. I will begin using the Hanwag Tatra Lady GTX hiking boots that I got from them. (I use the women’s model, since I have small feet.) I know that many AT thru-hikers prefer using lighter hiking shoes. I’m used to hike in sturdy hiking boots and that’s why I thought that these shoes would give my feet some time to adjust, before I move on to lighter footwear. The other pair of shoes is Salomon Speedcross 4 W trail runners. These are then part of that more minimalistic shoe selection that many AT hikers prefer. As a customer, I have always got exceptionally good service from Partioaitta and the company is known for embracing ecological values. That’s why I feel privileged to work with them.
There was an error connecting to smug. Please try again later. 1 Message:
cURL error 6: Could not resolve host: api.smugmug.com
Mietin pitkään haluaisinko kuvata varuste-esittelyvideota, koska koen haluavani tehdä päätökset varusteistani itse – ilman joskus yliavuliaan verkkoyhteisön painostusta. Koska olen itse saanut paljon apua muiden varustevideoista päätin kuitenkin sellaisen tehdä. Tämän postauksen alussa olevalta videolta voi siis nähdä lähes kaiken, mitä repussani on aloittaessani Appalachian Trailin vaelluksen huomenna perjantaina. Repun lähtöpaino (ilman vettä ja ruokaa) on tällä hetkellä hieman reilun 12 kg, mihin olen varsin tyytyväinen. En pidä itseäni erityisen ultra light -intoilijana, vaan kutsuisin varustevalintojani enemmänkin ultra comfort -tyyliksi. Pyrin pitämään repun painon alhaisena, mutta teen harkittuja valintoja myös mukavuusnäkökulmista. (Hyvä artikkeli ultra light -ajattelun menemisestä stupid light -osastolle löytyy Andrew Skurkan blogista.)
Kun varusteista puhutaan niin haluan samalla kertoa iloisen uutisen. Suomalainen ulkoiluliike Partioaitta on ryhtynyt varustesponsorikseni ja tarjoaa vaellukselle käytettäväkseni kahdet kengät. Aloitan vaelluksen käyttämällä Partioaitalta saatuja Hanwag Tatra Lady GTX -vaelluskenkiä. (Käytössäni on naisten malli, koska olen hyvin pienijalkainen.) Monet AT:n läpivaeltajat suosivat kevyempiä kenkiä. Olen itse tottunut vaeltamaan tukevammissa kengissä, joten ajattelin näiden kenkien tarjoavan jaloille hieman sopeutumisaikaa ennen kuin siirryn kevyempiin jalkineisiin. Toinen kenkäpari on Salomonin Speedcross 4 W -polkujuoksulenkkari. Nämä edustavat sitten sitä minimalistisempaa kenkävalintaa ja ovat monien AT-vaeltajien suosiossa. Olen itse aina saanut asiakkaana Partioaitasta erinomaista palvelua ja yhtiö tunnetaan myös ekologisesta ajattelustaan, joten olen etuoikeutettu voidessani tehdä yhteistyötä heidän kanssaan.
On Monday afternoon I took an Icelandair flights to United States. The first flight took me to Keflavík, Iceland and from there I flew to Orlando, Florida. I ended up choosing Icelandair for their cheap prices and after my good experiences flying last summer to Washington DC. Usually one-way flights are very expensive. Other cheaper option would have been to fly with Turkish Airlines via Istanbul, but for some reason that plus 30 hrs detour wasn’t inviting.
When I arrived to Orlando the first thing to do was to get through the immigration. Usually it have gone without any problems. Most of my experiences are from JFK airport, where the service have always been friendly. In Washington Dulles I felt that the officers were less relaxed, but still professional. At Orlando International I met an officer that virtually didn’t say a word. Well, ok. He did say “how long are you going to stay”, “right hand, four fingers”, “right thumb”, “left hand, four fingers”, “left thumb”. This face of the nation (that’s what they are called in the posters on the wall, since they are the first people that travellers met when arriving to USA) finally punched the stamp on my passport and shouted “next”.
Abashed by this cold encounter I glanced at my passport and found out that the stamp was due in mid August. This would most likely not be enough for thru-hiking the Appalachian Trail – the reason why I came to this country and left everything behind. I have to admit being somewhat horrified, but I recalled that there should be some way to get extension for that time, since I had a 10 year visa.
I was waiting for my luggages at the baggage claim and cursing the safety policy that allowed me to take out my phone no earlier than in the arrival lobby. After getting there I got the connection to the airport wifi and asked my cousin in Atlanta if she knew could we do something for this stamp that I got. Luckily she was able to find out quite quickly that a visa holder is allowed to stay 180 days over the date in the stamp without getting into any problems. If you stay over 180 days, then they hit you with a 3 year ban to enter to USA.
Relieved, but still tired after the travelling, I gave up my original idea to take a Lynx bus to downtown Orlando and from there a taxi or Uber to my Airbnb. I decided to ride with a style all the way and took a taxi from the airport. My ride to the northwest side of the downtown cost plus $40, so I might have paid the double, but also was there twice as fast.
I was most warmly welcomed when I arrived to my Airbnb. There was a wonderfully soft bed, shower with towels and all, not to mention some evening snack waiting. My hosts were throwing lots of ideas how I could spend the next day and we discussed everything from the Trump question to the differences of education in Finland and USA. When I finally fell to my bed, I didn’t have to wait to catch a sleep.
On Tuesday I decided to get myself a new SIM card for my cell phone, since that would be more convenient than using my Finnish SIM. I had made research on the AT forums and blogs and learned that Verizon has the best coverage along the AT. Of course the prices are also higher, but I wouldn’t do anything with a phone that doesn’t work. The plan was to take an Uber ride to the store, but my host was kind enough to offer me a ride there. I got a prepaid SIM with 5GB data plan and unlimited calls and texting nationwide. It costs me $50/month and I can get more data or change the plan in their internet service.
I was enjoying the warm (and perhaps luckily little overcast) day walking in downtown and around the Lake Eola in Lake Eola Park. This lake – or should I say pond – is a very beautiful place and is inhabited with different kinds of birds. I’m poor at telling even one Finnish bird from another, so I don’t even try to say that I would know what these birds were. As a ballet dancer, at this swan lake of Florida, I was naturally drawn to the white and black swans.
I had a lunch at a Mexican restaurant in downtown and then took an Uber ride to a mall. I was planning to get Cheryl Strayed’s Wild for my travel reading (it’s a biographical book about hiking the Pacific Crest Trail). Barnes & Noble filled this need and now I got something to read for my bus ride from Florida to Georgia.
At the end of the day I picked up my bus tickets from the local Greyhound station. I have almost a 9 hour bus ride ahead of me to reach Atlanta. Then I have few days to rest before I put my foot on the trail and start to hike towards Maine.
There was an error connecting to smug. Please try again later. 1 Message:
cURL error 6: Could not resolve host: api.smugmug.com
Lähdin maanantai-iltapäivänä Suomesta Icelandairin lennolla kohti Yhdysvaltoja. Lensin ensin Islantiin Keflavíkin kentälle ja jatkoin sieltä suoraan kohti Floridaa ja Orlandoa. Olin valinnut Icelandairin viimekesän hyvien kokemusten perusteella (lensin silloin Washington DC:n) sekä edullisten hintojen vuoksi. Yhdensuuntaiset lennot ovat yleensä hyvin kalliita ja toinen vaihtoehto olisi ollut lentää Turkish Airlinesilla. Istanbulin kautta kiertävä, yli 30 tuntia kestävä, lentosessio ei kuitenkaan jostain syystä houkutellut.
Saapuessani Orlandoon oli edessäni ensimmäisenä immigration eli maahantuloselvitys. Yleensä tämä on sujunut minulta ongelmitta. Eniten kokemuksia on JFK:n kentältä, missä palvelu on ollut aina ystävällistä. Washington Dullesissa kohtasin ehkä hieman jäykempää, mutta kuitenkin asiallista toimintaa. Orlando Internationalilla vastassani oli lähes puhumaton virkailija. No, kyllä hän minulle sanoi “kauan aiot viipyä”, “oikea käsi, neljä sormea”, “oikea peukalo”, “vasen käsi, neljä sormea” ja “vasen peukalo”. Tämä kansakunnan kasvo (immigrationissa on aina juliste, joka kertoo työntekijöiden olevan “face of the nation”, koska he ovat ensimmäinen jonka maahantulijat kohtaavat) löi lopulta leiman passiini ja huusi seuraavan asiakkaan tiskille.
Hämmästyneenä hieman kylmästä kohtelusta vilkaisin passiini ja kauhukseni huomasin leimassa olevan päivämääränä elokuun puolivälin. Tämä ei mitä todennäköisimmin riittäisi Appalachian Trailin läpivaeltamiseen – siis siihen mitä varten olen itseni tähän maahan raahannut ja jättänyt kaiken taakseni. Olin hieman kauhuissani, mutta muistelin, että kymmenen vuoden viisumillani minulla pitäisi olla mahdollisuus saada jatkoaikaa.
Odottelin matkatavaroitani hihnalta ja kirosin kummallista turvallisuuspolitiikkaa, jonka takia sain kaivaa kännykkäni esiin vasta päästyäni saapuvien aulaan. Siellä iskin itseni kiinni lentokentän wifiin ja kirjoitin serkulleni Atlantaan, että mitä tälle saamalleni leimalle voi tehdä. Onnekseni hän sai nopealla googlauksella selville, että maassa saa olla 180 päivää yli tuon leimassa mainitun päivän ilman seuraamuksia. Jos on yli 180 päivää, napsahtaa 3 vuoden maahantulokielto.
Huojentuneena, mutta pitkän matkan jälkeen väsyneenä, luovuin alkuperäisestä suunnitelmastani matkustaa Lynx-bussilla Orlandon keskustaan ja siitä taksilla tai Uberilla majapaikkaan. Päätin matkustaa tyylillä ja latasin tavarani taksiin jo lentokentällä. Matka keskustan luoteispuolelle maksoi reilun 40 dollaria, joten olin perillä ehkä puolta kalliimmalla, mutta myös puolta nopeammin.
Sain varsin lämpimän vastaanoton saapuessani Airbnb-yöpaikkaani. Odottamassa oli ihanan pehmeä sänky, suihku pyyhkeineen ja iltapalatarpeita. Majapaikkani isännät kertoivat mielellään ideoita seuraavan päivän ohjelmaksi ja tuli siinä samalla keskustelua läpi niin Trump-kysmys kuin Suomen ja Yhdysvaltojen koulutuspoliittiset erot. Kellahtaessani sänkyyn unta ei tarvinnut odotella.
Tiistaina päätin aloittaa päivän hankkimalla itselleni kännykkäliittymän, koska se helpottaisi niin yhteydenpitoa kuin liikkumistakin. Olin suunnitellut ottavani Verizonin prepaid-liittymän, koska olin lukenut Appalachian Trail -foorumeilta ja blogeista sillä olevan paras verkko haja-asutusalueilla. Hinnatkin ovat toki muita firmoja kalliimmat, mutta metsässä liittymän edullisuus ei lohduta, jos se ei toimi. Tarkoitukseni oli mennä muutaman kilometrin päässä olevaan Verizonin liikkeeseen Uber-kyydillä, mutta sainkin iloiseksi yllätyksekseni kyydin majoittajaltani. Hankin itselleni 5GB datakatolla olevan prepaid-liittymän, joka sisältää rajattomasti puheluita ja tekstiviestejä Yhdysvaltojen sisällä. Hinta on $50/kk ja dataa voi hankkia lisää tai speksejä muuttaa nettipalvelussa.
Nautin lämpimästä (ja ehkä onneksi hieman pilvisestä) päivästä kävelemällä keskustassa ja kiertämässä Eola-järven ympäri Lake Eola Parkissa. Kyseinen järvi – tai ehkä oikeammin lampi – on maisemallinen paikka ja alueella on paljon erilaisia lintuja. Olen huono tunnistamaan kotimaisiakin lintuja, joten en edes yritä väittää tietäväni mitä kaikkia siivekkäitä näin. Balettitanssijana toki huomioni kiinnittivät täällä Floridan joutsenlammella mustat ja valkoiset joutsenet.
Kävin syömässä keskustan meksikolaisessa ja otin sitten Uber-kyydin hieman kauempana olevaan ostoskeskukseen. Olin suunnitellut hankkivani matkalukemiseksi Cheryl Strayedin kirjan Wild, joka kertoo elämäkerrallisesti Pacific Crest Trailin vaelluksesta. Barnes & Noble ei tuottanut tälläkään kertaa pettymystä, joten nyt minulla on ajanvietettä bussimatkalle Georgiaan.
Hain päivän päätteeksi vielä bussilippuni Greyhoundin asemalta ollakseni huomenna valmis matkustamaan. Edessä on reilun kahdeksan tunnin bussimatka Atlantaan, jonka jälkeen saan hetken levätä laakereillani ennen kuin isken vaelluskengän polulle ja alan kävellä kohti Mainea.
My journey is just about to start, because tomorrow I will fly from Finland to United States. I travel first to Orlando, Florida and from there to Atlanta, Georgia. I will stay for a week at my cousin’s in Atlanta and on 3rd of March I start my attempt to thru-hike the Appalachian Trail.
I was recently watching Dixie’s (aka Homemade Wanderlust) YouTube channel and there was discussion about flying with hiking gear. I decided to make video about it and I present here the main points.
Finavia has a very good website (in Finnish, in Swedish and in English) for hunters and hikers who are planning to take a flight. These are the most important things that I found from there:
Stoves: Any fuel is forbidden on plane. The burner of an alcohol burning stove must be cleaned carefully. The stove is packed to your checked-in luggage.
Knives and universal tools: Everything is packed to your checked-in luggage.
Guns and bullets: Always contact your airline when you take a gun with you. Guns and bullets must be packed separately in designated boxes and they go to the cargo.
Other hiking gear can be mostly packed where ever you want, but of course most of it is going to be in you checked-in luggage anyway.
Lähtö lähestyy huimaavaa vauhtia, sillä jo huomenna lennän Suomesta Yhdysvaltoihin. Matkustan ensin Orlandoon, Floridaan, josta jatkan matkaani Atlantaan, Georgian osavaltioon. Vietän Atlantassa reilun viikon serkkuni luona ja aloitan yritykseni läpivaeltaa Appalachian Trail maaliskuun kolmas päivä.
Huomasin Dixien eli Homemade Wanderlustin videokanavalla käydyn keskustelua vaelluskamoista ja lentämisestä, joten tein aiheesta videon ja esittelen myös tässä lyhyesti aiheen tärkeimmät pointit.
Finavialla on hyvä sivusto (suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi) metsästäjille ja vaeltajille lentomatkailua varten. Sieltä poimin seuraavat keskeiset asiat:
Retkikeittimet: Polttoaineita ei saa ottaa lentokoneeseen. Trangia-tyyppisten alkoholia polttavien keitinten polttoainesydän on puhdistettava hyvin ja tuuletettava. Keitin pakataan ruumaan menevään matkatavaraan.
Veitset ja monitoimityökalut: Kaikki pakataan ruumaan menevään matkatavaraan.
Aseet ja patruunat: Sovi aseiden kuljettamisesta aina lentoyhtiön kanssa. Aseet ja patruunat pakataan erikseen ruumaan menevään matkatavaraan sääntöjen mukaisissa kuljetuslaatikoissa.
Muut vaellustavarat voi periaatteessa pakata minne hyvänsä, mutta suurin osa varusteista yleensä menee joka tapauksessa ruumaan.
