Posted on

Repovesi: Kaakkurinkierros – Day 1

Repovesi National Park is located in Southern Finland, north from Kouvola. There are four marked hiking routes, all of them loop trails. Possibly the most popular one is Ketunlenkki (3,5 km / 2.2 mi) and other day hikes are Korpinkierros (4,3 km / 2.7 mi) and Koppelonkierros (8,3 km / 5.2 mi). Most of these are covered by the 26 km (16.2 mi) long Kaakkurinkierros. One can hike Kaakkurinkierros in a day, if in good shape and carrying light gear, but it’s recommended to use 2-4 days on the trail.

There are three parking lots at the Repovesi and Kaakkurinkierros can start from any of these. I ended up driving to the Lapinsalmi parking lot, where the Ketunlenkki also starts from. In the vicinity is also the most well known sight of the whole national park, the Lapinsalmi suspension bridge. Repovesi is literally in the middle of nowhere so using a navigation app is a good idea when driving there – you should not count on the way signs.

On a sunny summer morning I swung my backpack on at the Lapinsalmi parking lot and started to hike the Kaakkurinkierros counter-clockwise with a two day plan. My intention was to leave the famous suspension bridge as the final climax of the trip. Nevertheless the trail was offering its best right in the beginning. There is a self-operated cable ferry called Ketunlossi (lit. Fox Ferry) that is also part of the Ketunlenkki Trail. Two hikers were just pulling themselves on the ferry to the other side, when I arrived to the shore, so I got to pull the ferry back while the morning sun was scorching my back. I was joined by a family and their dog and they offered to pull us across because I had already pulled the ferry to us.

First the trail seemed like a highway – it was wide and well maintained. I felt like a total stranger with my hiking poles – I saw some day hikers and few overnight hikers, but none of them was using poles. I had prepared to see some crowds due the summer holiday season and the outdoor craze born from the COVID19 pandemic, but actually the trails were rather peaceful.

Near Määkijä the trail finally turned to the actual forest trail with rocks and roots. The trail seemed very well marked all the way. In intersections there were clear signs with images indicating each designated trail and the trail itself was marked with orange dots painted on trees. Although all the trails are marked with orange dots, so it’s good to check the signs as well.

The day hikers and bigger groups disappeared as I went deeper into the woods, but they were merely replaced with mosquitoes. Since then the slight breeze had kept them at bay. The trail kept changing more challenging with lots of roots. Still the terrain was very level and I was already wondering if there would be no huffing and puffing your way uphill at all.

I was proven wrong soon enough, when on the eastern edge of the Lake Tervajärvi I got to climb the firs real uphill. Still the ups weren’t that bad during the day and offered nice views over the lakes in change. As I kept going deeper into the national park I started to hear some sounds of explosions and machine guns from far away. This might feel like such a paradox when you are enjoying the peace and quiet of the nature, but the Repovesi National Park shares a border with the Pahkajärvi military training area. This area is part of the Vekaranjärvi base of the Karelia Brigade and there is activity almost on daily basis.

Although I was saving the Lapinsalmi suspension bridge for the second day, the first day also offered couple of bridges. At Sulkusalmi and Lojukoski I contently crossed two bridges. At Lojukoski I decided to have a lunch break. There is a small dock at the shore of the Lake Tervajärvi and good places to sit down – as well as a privy, because nearby is a reservable hut.

The best views of the day was at Hauklamminvuori. The open cliff allows one to see over the remote pond Hauklammi. The descend from there includes a set of steep stairs that lead to a beautiful small stream, that is not widely promoted. I found this as one of the most serene spots of the national park. The stream can be used to fill up your water, but Saarijärvi isn’t far away and there is a well. The water quality in the wells is tested every once in a while and you can check it before your trip from the national park’s “what’s new” page.

From Saarijärvi there is only roughly a kilometre (less than a mile) to where I was planning to spend the night, Sukeltajaniemi. In Repovesi National Park camping is allowed at designated places, but short time camping is allowed anywhere within the rules of Right of Roam. At Valkjärvi there is a designated campground (with a fee), but it didn’t sound inviting to me. Sukeltajaniemi has a privy and a fire pit and during the evening a few more tents were pitched near mine.

Sukeltajaniemi is pretty much in the midway of the Kaakkurinkierros. On the first day I hiked about 14 km (8.7 mi) and spent 4 hours and 20 minutes walking (not including breaks). I could have hiked every further during the long summer day, but I enjoyed fully chilling at my tent reading a book and listening the nature sounds.

There was an error connecting to smug. Please try again later.
1 Message:
cURL error 6: Could not resolve host: api.smugmug.com
Total time: 21:39:42

Repoveden kansallispuisto sijaitsee Etelä-Suomessa, Kouvolan pohjoispuolella. Merkittyjä vaellusreittejä alueella on neljä, jotka kaikki ovat rengasreittejä. Näistä luultavasti suosituin on Ketunlenkki (3,5 km) ja päiväretkiksi soveltuvat myös Korpinkierros (4,3 km) ja Koppelonkierros (8,3 km). Suurimmalta osalta kaikki muut reitit kattaa 26 km pitkä Kaakkurinkierros. Hyväkuntoinen luonnossa liikkuja voi kulkea Kaakkurinkierroksen kevyessä varustuksessa päivässäkin, mutta suositeltu aikataulu on 2-4 päivää.

Repovedellä on kolme parkkipaikkaa ja Kaakkurinkierroksen voi aloittaa mistä tahansa näistä. Itse päädyin ajamaan Lapinsalmen parkkipaikalle, josta myös Ketunlenkki alkaa. Sen lähellä on myös Repoveden ehkä tunnetuin nähtävyys, Lapinsalmen riippusilta. Repovesi on todellakin korvessa, joten navigointisovelluksesta on apua perille löytämisessä – pelkkien tienviittojen varaan ei kannata laskea.

Aurinkoisena kesäaamuna heilautin siis Lapinsalmen parkkipaikalla rinkan selkääni ja lähin kahden päivän suunnitelmalla kulkemaan Kaakkurinkierrosta vastapäivään – halusin jättää riippusillan reitin loppuhuipennukseksi. Tylsä ei alku ollut siitä huolimatta, koska näin päin kulkien reitin alussa on Ketunlenkkiinkin kuuluva Ketunlossi. Edelläni olevat vaeltajat olivat juuri ylittäneet lossilla toiselle puolelle, joten aamun paahteessa sai ensin kiskoa käsipelillä toimivan lossin omalle puolelleni. Mukaan kyytiin tuli pieni porukka koirineen ja he hoitivatkin sitten vuorostaan lossin ja meidän hinaamisen vastarannalle.

Reitin alku osuus oli melkoinen valtaväylä – polku oli leveä ja hyvin hoidettu. Tunsin olevani vaellussauvoineni jotenkin massasta poikkeava. Muutamia päivävaeltajia ja rinkkojen kanssa kulkijoita kohtasin, mutta muut eivät käyttäneet sauvoja. Mitään ruuhkaa ei ollut, vaikka olin varautunut lomakauden käynnistyttyä ja toisen koronakevään ulkoiluinnostuksen myötä isompaankin ihmismassaan.

Määkijän lähettyviltä reitti kääntyikin varsinaiselle metsäpolulle kivine ja juurakkoineen. Reitti vaikutti olevan varsin hyvin merkitty. Risteyksissä oli selkeät kyltit reittejä indikoivine kuvineen ja itse polku oli merkitty oranssein ympyröin puihin. Tosin kaikki reitit ovat merkattu oranssilla, joten siten kylttejäkin on syytä katsoa.

Päivävaeltajat ja suuremmat ryhmät katosivat suunnatessani syvemmälle metsään, mutta sen sijaan sain seurakseni lauman hyttysiä. Tähän asti pieni tuuli oli pitänyt ne melko hyvin loitolla. Polkukin alkoi olla juurakkoisempi ja hieman vaikeakulkuisempi. Maasto oli kuitenkin ollut varsin tasaista ja mietiskelin jo, että eikö täällä joudukaan puhkumaan ylämäkeen.

Luuloni osoittautui vääräksi, kun Tervajärven itäpuolella sain eteeni ensimmäisen kunnon ylämäen. Kovin pahoiksi nousut eivät silti äityneet ja tarjosivat mukavia näköaloja järvien yli. Edetessäni yhä syvemmälle kansallispuiston uumeniin alkoi kaukaisuudesta kuulua toisinaan räjähdyksen ja konekiväärin ääniä. Luonninrauhaa etsivälle tämä voi tuntua paradoksaaliselta, mutta Repoveden kansallispuisto rajautuu itäosistaan Pahkajärven ampuma-alueeseen. Kyseinen harjoitusalue liittyy läheiseen Karjalan Prikaatin Vekaranjärven varuskunta-alueeseen ja ammuntoja on lähes päivittäin.

Vaikka säästelin Lapinsalmen riippusiltaa toiselle vaelluspäivälle, mahtui ensimmäiseenkin päivään pari siltaa. Sulkusalmella ja Lojukoskella ylitin pienet sillat, joista ilahduin paljon. Lojukoskella päätin pitää myös pienen evästauon. Siellä on Tervajärven rannassa pieni laituri, mukavia istumapaikkoja ja myös huussi, koska lähellä on yksi varauskota.

Päivän parhaat näköalat tarjoili Hauklamminvuori, jonka avonaiselta jyrkänteeltä näkee yli syrjäisen Hauklammen. Sieltä laskeutuessa jyrkät portaat vievät kauniin pienen puron varteen, jota ei jostain syystä erityisemmin mainosteta. Tämä paikka on ehdottomasti yksi kansallispuiston viehättävimmistä. Puroa voi käyttää vedenottopaikkana, mutta kovin pitkälle ei tarvitse kävellä päästäkseen Saarijärvelle, jossa on kaivo. Kaivojen vedenlaatu tarkastetaan ajoittain ja siihen voi tutustua etukäteen kansallispuiston ajankohtaista-sivulta.

Saarijärveltä oli enää reilu kilometri matkaa suunnittelemaani yöpaikkaan, Sukeltajaniemelle. Repovedellä leiriytyminen on lähtökohtaisesti sallittua määritetyillä paikoilla, mutta lyhytaikainen leiriytyminen on toki sallittua jokamiehenoikeuksien puitteissa. Läheisellä Valkjärvellä on maksullinen teltta-alue, mutta se ei minua oikein houkutellut. Sukeltajaniemellä on huussi sekä tulentekopaikka ja illan myötä paikalle ilmeistyi muutama muukin teltta.

Kaakkurinkierroksella Sukeltajaniemi on melko lailla puolivälissä. Olin ensimmäisenä päivänä vaeltanut noin 14 km ja varsinaiseen kävelemiseen aikaa oli kulunut 4 tuntia ja 20 minuuttia (poislukien tauot). Pidemmällekin olisi helposti ehtinyt kesän pitkinä aurinkoisina päivinä, mutta nautin estottomasti myös levollisesta makoilusta teltassa kirjaa lukien ja luonnon ääniä kuunnellen.

Posted on

Tuohtjärvi Trail

In the village of Peräkylä in Lemi there is a narrow and curved lake called Tuohtjärvi. Around that lake runs a 8 km (5 mi) long trail for hikers and MTBers – the Tuohtjärvi Trail. On one late-May day we decided to take a look what kind of a day hike destination it would be.

Finding the trail head is easy, when you follow Google Maps to Uimintie 677. In that address there is the Niittykulma shop and café – which looked pretty much abandoned. Anyway there was lot of space to park the car and thus me and Nina swung on our backpacks and started hiking along the dirt road. Because this trail is also a bike route, it follows mainly roads. The trail is marked well with small orange signs and blue sashes on the trees.

Walking along the roads was pretty uneventful from the hiking perspective, but on a sunny day we got to enjoy the countryside and the forest sounds. There were some mosquitoes, however not enough to be a trouble. Some change was offered by the roads changing from dirt roads to forest and field roads and then back again. There are few hills on the way, but generally the terrain suits for less stable walkers as well.

It was a slight anticlimax that the last two kilometres (1.2 mi) to the parking lot goes along a paved road with a narrow shoulder. Though this section offers one of the few views to the Lake Tuohtjärvi and landscape of rolling fields.

The Tuohtjärvi Trail is not the most surprising and exciting hiking destination – therefore possibly also little less known. One gets to enjoy the peaceful countryside and this is a good option, if you are looking for a bit longer day hike with easy terrain.

There was an error connecting to smug. Please try again later.
1 Message:
cURL error 6: Could not resolve host: api.smugmug.com
Total time: 17:55:49

Lemin Peräkylällä (kyllä sen nimi on oikeasti Peräkylä) sijaitsee pitkulainen ja kaareva Tuohtjärvi. Järven ympäri kulkee noin 8 km mittainen vaeltajille ja maastopyöräilijöille tarkoitettu Tuohtjärven reitti. Eräänä myöhäisenä toukokuun päivänä päätimme lähteä katsomaan millainen päiväretkikohde se olisi.

Perille löytää helposti ajamalla Google Mapsin avulla osoitteeseen Uimintie 677. Siinä osoitteessa sijaitsee Niittykulman kauppa ja kahvila, jotka kyllä näyttivät varsin autioituneilta. Pihaan sai kuitenkin auton hyvin parkkiin ja niinpä heitimme Ninan kanssa reput selkäämme ja lähdimme kulkemaan pitkin hiekkatietä. Koska kyseessä on myös pyöräreitti, polku kulkeekin pääasiassa teitä pitkin. Reitti on merkitty varsin hyvin pienillä oransseilla kylteillä sekä puissa olevilla sinisillä nauhoilla.

Teitä pitkin kävellen reitti oli vaeltamisnäkökulmasta melko yksitoikkoinen, mutta aurinkoisena päivänä saattoi silti nauttia mukavista maalaismaisemista ja metsän äänistä. Hyttysiäkin oli hieman, mutta ei vaivaksi asti. Vaihtelevuutta toi myös käveltävien teiden muuttuminen hiekkatiestä metsä- ja peltoteiksi. Joitakin mäkiä matkalla on, mutta yleisesti ottaen maasto soveltuu myös vähän huonompijalkaiselle kulkijalle.

Pieni antikliimaksi reitille on, että viimeiset noin kaksi kilometriä takaisin parkkipaikalle kuljetaan pitkin asfaltoitua tietä, jossa on melko kapea piennar. Toki tältä osuudelta tarjoutuvat liki ainoat näkymät itse Tuohtjärvelle sekä myös kumpuilevaa peltomaisemaa.

Tuohtjärven reitti ei ole yllättävimmästä ja jännittävimmästä päästä kohteita – siksi ehkä myös vähemmän tunnettu. Maaseudun rauhasta retkellä saa kyllä nauttia ja tämä on hyvä vaihtoehto helpossa maastossa hieman pidempää päiväretkeä kaipaavalle.

Posted on

Kuivaketvele Hillfort Spring Edition

Kuivaketvele Hillfort is a fortress from Viking Age (800-1050) in the island of Kuivaketvele, in Taipalsaari. Hillforts are fortified refuges or defended settlements and there are many of them near Lake Saimaa. These are dated to the Iron Age (in Finland 500 BCE-1200 CE) and are situated on the top of steep hills. This is also true in Kuivaketvele, where the ruins are on a rather scenic spot.

When you drive from Lappeenranta to Taipalsaari, in Kuivaketvele you turn right to the Linnavuorentie. After a few hundred meters (about 1/4 of a mile) there is a parking lot next to the road and the trail head with the information board. On a nice day of early May me and Nina decided to head there to get some fresh air and enjoy the views.

From the parking lot we followed the trail, which goes steep uphill and takes you to the stairs. There is a sturdy wooden staircase, that make the hill easier to climb and prevents the erosion. Somewhere around the midway there is a rest spot and a bench, where you can admire the impressive rock wall. Although the rock face might look inviting for some rock climbing, it’s better to leave it alone, because the area is protected by the law.

The stairs take you all the way up, where there is an observation deck. The views to the Lake Saimaa is partially obscured by the tall trees, but the landscape is appealing anyway. The ruins of the walls of the fortress are deeper in the woods and can be found by following one of the many trails on the top of the hill. There is not much left and the knee-high row of rocks covered by moss could be easily missed unless there was a sign.

On my opinion Kuivaketvele is better for enjoying roaming in the woods, taking a peek over steep cliffs and the landscape than the actual ancient monument. The area haven’t gained even that much of archaeological interest – there have been very few digs. Nevertheless it’s still worth a visit and due the easy approach I also drop by every once in a while, when driving past it. (I have written about the Kuivaketvele Hillfort once in 2015, too.) Also on this trip we focused on aimless meandering and finally sat down at the observation deck to have some funnel cake that was leftover from the May Day. Because the main attraction of every trip is the lunch!

There was an error connecting to smug. Please try again later.
1 Message:
cURL error 6: Could not resolve host: api.smugmug.com
Total time: 16:50:37

Kuivaketveleen linnavuori on viikinkiajalle (800-1050) sijoittuva linnoitus Taipalsaarella, Kuivaketveleen saaressa. Rautakaudelle (Suomessa 500 eaa.-1200) ajoittuvia linnavuoria eli muinaislinnoituksia on Saimaan alueella useita ja ne sijaitsevat korkeiden mäkien päällä. Näin on myös Kuivaketveleellä, jossa linnoituksen jäänteet ovat varsin maisemallisella paikalla.

Kun Lappeenrannasta ajaa Taipalsaarelle, kääntyy Kuivaketveleessä tien oikealle puolelle Linnavuorentie. Muutaman sadan metrin jälkeen tien sivussa on parkkipaikka ja reitin alku infotauluineen. Kauniina toukokuun alun päivänä ajoimme tänne Ninan kanssa ulkoilemaan ja nauttimaan maisemista.

Parkkipaikalta lähdimme seuraamaan polkua, joka kulkee melko jyrkästi ylämäkeen ja vie portaiden juureen. Linnavuorelle on rakennettu hyvät puiset portaat, jotka helpottavat kulkua ja samalla estävät maaston kulumista. Pitkien portaiden varrella on myös pysähdyspaikka, jossa voi istahtaa penkille ihailemaan näyttävää kalliojyrkännettä. Vaikka kallio saattaisi houkutella kiipeilemään, on se parempi jättää rauhaan, koska alue on suojeltu Muinaismuistolain nojalla.

Portaat vievät mäen päälle asti, jonne on rakennettu näköalatasanne. Saimaalle päin avautuvaa maisemaa peittävät osittain korkeat puut, mutta näkymä on siitä huolimatta varsin viehättävä. Linnoituksen kivivallin jäänteet tulevat vastaan, kun seurailee mäellä kulkevia polkuja. Paljoa ei ole jäljellä ja polvenkorkuinen sammaleen peittämä kivivalli jäisi helposti huomaamatta ilman kylttiä.

Omasta mielestäni Kuivaketveleellä voi enemmänkin nauttia metsässä samoilusta, jännittävistä jyrkänteistä ja maisemista kuin varsinaisesta muinaismuistosta. Arkeologisestikaan alue ei ole suunnatonta kiinnostusta herättänyt – kaivaukset ovat olleet varsin vähäisiä. Paikka on kuitenkin käymisen arvoinen ja helpon saavutettavuutensa ansiosta itsekin aina toisinaan ohikulkumatkalla sinne pysähdyn. (Olen kirjoittanut Kuivaketveleen linnavuoresta myös vuonna 2015.) Tälläkin kertaa käyskentelimme ympäriinsä rennosti ja lopulta istahdimme näköalatasanteelle nautiskelemaan vapulta jääneitä tippaleipiä, koska retken kohokohtahan on aina eväät!

Posted on

Tolpankangas Trail

Have you ever passed a place – perhaps more than once – and been thinking about what might there be? When you drive from Lappeenranta to Kouvola, there is a junction to Kaitjärvi and Hietamies after Taavetti. There the speed limit drops from 100 km/h to 80 km/h and underneath a small hill is this junction – and a speed trap. I’m convinced that many people can recall this spot, because earlier the speed limit changed right before the camera – in the end of the downhill (nowadays the speed limit changes on the top of the hill, which makes more sense anyway). If you happen to know this place, have you ever wondered where that junction leads to?

The Tolpankangas Trail is a few kilometres drive from that junction, in the Kannuskoski village of Luumäki. Google Maps finds smoothly to the trail head and there is sufficiently room for parking. The trail is roughly 5,2 km (3.2 mi) long and follows sand ridges with pine forest. There is also a shelter along the trail. If one is not willing to hike the whole loop trail, you can make a shorter trip to the shelter, which is about one kilometre (0.6 mi) from the parking lot.

Me and Nina had been driving in a rather cloudy weather, but as we arrived to the Tolpankangas the sun started to appear and we got to enjoy a nice spring weather on the eve of the May Day. I had read that there would be no trail signs, but that was not true. There were small signs in all the necessary places. The trail started by following a dirt road that had sand as fine and golden as on a beach.

After passing diligently cared pine forest the landscape turned into more of a thicket and the trail got muddier. There was patches of snow in the woods and therefore it was no wonder that shadier spots were still damp. As we followed a narrow forest road we found rather interesting tracks. I’m no specialist what it comes to animal tracks, but the quite large footprint and long claws made it look like it might have been a wolverine.

Near the Rastaslampi pond the route started to go uphill along a ridge. Until there the trail follows forest roads, but on the turning point you have to take a wider dirt road. Before too long we fortunately returned to the woods, because the winding road with cars swishing by was not my favourite part of the trail. We walked throug a clear cut area and after climbing to a small hill we saw the main attraction – the Karhulampi pond and the shelter.

Near the shelter was a privy, the shelter had a fire pit and for enthusiastic swimmers there are steps from the pier to the pond. In the end of April the weather was too cold for swimming, so we didn’t dip in, but from the surface the water seemed pretty deep. We had a lunch break enjoying the landscape. The shelter is very clean and well maintained by the locals – also the remote location might protect it from vandalism.

From the shelter there is one kilometre (0.6 mi) walk back to the parking lot. The trail mainly follows forest roads, meaning it’s in good condition. There are some small hills to climb, but the terrain is not challenging. Especially the shelter is a great destination also for families with children – as long as everyone keeps it pristine. Tolpankangas became easily one of my local favourites and I highly recommend a visit, if you happen to travel in Southern Karelia.

There was an error connecting to smug. Please try again later.
1 Message:
cURL error 6: Could not resolve host: api.smugmug.com
Total time: 18:26:10

Oletko koskaan kulkenut ohi jostain paikasta – ehkä useinkin – ja pohtinut mitä siellä mahtaa olla? Kun ajaa Lappeenrannasta Kouvolaan, on Taavetin jälkeen Kaitjärven ja Hietamiehen risteys. Siinä nopeusrajoitus putoaa 100 km/h:sta 80 km/h:iin ja pienen alamäen pohjalla on risteys – sekä nopeusvalvontakamera. Moni tätä tietä ajanut varmasti muistaa paikan, koska aiemmin rajoitus muuttui vain muutamia metrejä ennen kameraa – ja siis alamäen päätteeksi (nykyään se sentään vaihtuu järkevämmin jo mäen laella). Jos tämä paikka on tuttu, oletko miettinyt minne tuo kameraristeys johtaa?

Tolpankankaan luontopolku on muutaman kilometrin päässä tuosta risteyksestä, Kannuskosken kylällä Luumäellä. Google Maps löytää sujuvasti perille ja polun alussa on hiekkatien varressa sopivasti parkkitilaa. Noin 5,2 km pitkä reitti kiertelee harjuisessa metsämaastossa ja matkan varrella on myös laavu. Jos koko reittiä ei halua kiertää, voi parkkipaikalta tehdä myös lyhyemmän retken noin kilometrin päässä olevalle laavulle.

Olimme ajaneet Ninan kanssa melko pilvisessä säässä, mutta Tolpankankaalle saapuessamme aurinko alkoi pilkistellä esiin ja edessä näytti olevan mukava vappuaaton sää. Olin lukenut, että reitillä ei olisi merkintöjä, mutta tämä ei pitänyt paikkaansa. Pieniä kylttejä oli sopivasti juuri tarpeellisissa kohdissa. Polku lähti seurailemaan hiekkatietä, jonka keltainen hiekka niin hienojakoista kuin olisi rannalla kävellyt.

Hyvin hoidetun mäntymetsän jälkeen ympäristö muuttui hieman ryteikköisemmäksi ja reitti mutaisemmaksi. Metsässä oli paikoin vielä lunta, joten ei ollut ihme, että varjoisemmat paikat olivat yhä kosteita. Kulkiessamme kapeaa metsätietä törmäsimme erikoisiin jälkiin. Kovin syvällisesti en ole perehtynyt eläinten jälkiin, mutta suurehkosta jäljestä ja pitkistä kynsistä epäilimme kyseessä olevan ehkä ahman.

Rastaslammen tuntumassa reitti alkoi nousta hieman korkeammalle harjulle. Tähän asti polku seurailee metsäteitä, mutta kääntymispaikalla se siirtyy hieman leveämmälle hiekkatielle. Ennen pitkää palasimme kuitenkin onneksi metsään, koska mutkainen tie ohi huristavine autoineen ei ollut reitin paras osio. Kuljimme läpi avohakatun alueen, kunnes eräältä mäeltä näimme retken pääkohteen – Karhulammen ja laavun.

Laavun tuntumassa on huussi, laavulla on tulentekopaikka ja innokkaille uimareille Karhulampeen vievät laiturilta portaat. Huhtikuun lopussa oli vielä melko kylmät uimakelit, joten lampi jäi koeajamatta, mutta pinnalta katsellen se vaikutti melko syvältä. Pidimme pienen evästauon laavulla nautiskellen maisemasta. Laavu ja sen ympäristö on erittäin siistissä kunnossa – osittain varmasti syrjäisen sijainnin ansioista ja osittain tietenkin paikallisten hyvän ylläpidon vuoksi.

Laavulta on noin kilometrin matka takaisin parkkipaikalle. Koko reitti seurailee suurilta osin metsäteitä, joten väylä on siinä mielessä helppokulkuista. Mäkiä on jonkin verran, mutta maasto ei ole haastavaa. Erityisesti laavu on mainio kohde myös lapsiperheille, kunhan kaikki pitävät sen yhtä moitteettomassa kunnossa jatkossakin. Tolpankankaasta tuli heittämällä yksi paikallisista suosikkikohteistani ja suosittelen sitä lämpimästi, jos liikut Etelä-Karjalassa.

Posted on

Lahnajärvi Trail

Lemi is located in Southern Karelia, northwest from Lappeenranta, and the main village sits on the shore of the lake Lahnajärvi. Locally Lemi is known from särä (a traditional food cooked in wooden trough from lamb and potatoes) and red potatoes – and more widely from the metal band Stam1na.

Around lake Lahnajärvi runs a 8,5 km (5,3 mi) long trail, that can be done either by hiking or by bike. The route starts from the church, which you can reach by bus. It’s not too far away from Lappeenranta to ride your bike there (about 25 km/15 mi one way) either. I chose to drive my car and found a parking place right next to the church, in front of the local bank.

On a bright spring day I started to hike this trail counter-clockwise, leaving the lake Lahnajärvi on my left hand side. I strolled along the sidewalk for a while, leaving the village behind, and then moved to the shoulder of the paved road. The route is marked with orange signs. There are not plenty of them, but all turns are indicated clearly. First of these turns was to Kesäniementie, which allowed me finally to tread an unpaved road.

On the north side of the lake the route changes once again from unpaved road to a forest road and the views were also getting nicer. There were really no views to the lake, but I enjoyed walking through the woods. When the trail turned to a land bridge that divides the Lake Lahnajärvi from the Kuuksenenselkä section of the Lake Kivijärvi, there is available an attraction. It’s a bit embarrassing to say that I was distracted enough to walk past it! There would have been an artillery pit, that is part of the Salpalinja (more about Salpalinja in my Salpapolku posts). But anything can happen when you are enjoying the great outdoors and perhaps it’s good to leave something for my readers to find, too.

Although the views to the lakes are limited, I think the Vuolteenkannas land bridge is the best part of the trail. The dirt road is peaceful enough and you get to enjoy the woods. At Papinoja (lit. priest’s ditch), that connects the two takes, there is a resting area with a table and benches – as well as the trail log.

After the land bridge I followed the dirt road for a while, until I turned to the paved Uimintie, that takes back to the village. Walking along the non-existent shoulder of the road wasn’t actually a pleasure cruise, when the cars keep rushing by, but fortunately this is only a small section of the trail.

Near the village, close to the shore, there is an artificial wetlands and a lean-to on the other side of it, if one wishes to have a break. Or then you can walk on the top of the hill, to the church, and stop at the local grocery store to get some ice cream. Generally I would recommend the Lahnajärvi Trail more for MTB than hiking, but it’s still an easy day trip – which ever way you choose to do it.

There was an error connecting to smug. Please try again later.
1 Message:
cURL error 6: Could not resolve host: api.smugmug.com
Total time: 18:04:14

Lemin kunta sijaitsee Etelä-Karjalassa, Lappeenrannan luoteispuolella, ja varsinainen kirkonkylä reilun kilometrin mittaisen Lahnajärven rannalla. Paikallisesti Lemi tunnetaan puukaukalossa valmistettavasta särästä (perinneruoka, johon tulee lammasta ja perunaa) ja punaisista perunoistaan – laajemmin ehkä metalliyhtye Stam1nasta.

Lahnajärven ympäri kulkee 8,5 km pitkä retkeilyreitti, joka soveltuu sekä kävelyyn että pyöräilyyn. Reitti alkaa siis Lemin kirkonkylältä, jonne pääsee linja-autolla – eikä pyörämatkakaan Lappeenrannasta (noin 25 km/suunta) ole mahdoton. Itse saavuin autolla, jonka parkkeerasin kirkon tuntumassa olevan Lemin Osuuspankin pihaan.

Kirkkaana keväisenä päivänä lähdin kulkemaan reittiä vastapäivään Lahnajärven jäädessä vasemmalle puolelleni. Hetken kävelin kevyen liikenteen väylää, mutta kylän jäädessä taakse kuljin asfaltoidun tien piennarta pitkin. Reitti on merkitty oranssein kyltein. Niitä ei ole jatkuvasti, mutta kaikki käännöspaikat on merkitty hyvin. Ensimmäinen tällainen käännös on Kesäniementielle, jolloin pääsee viimein kulkemaan päällystämätöntä tietä pitkin.

Lahnajärven pohjoispuolelta reitti siirtyy metsäautotielle ja maisematkin muuttuivat mielestäni mukavemmiksi. Järvelle asti ei tarjoutunut erityisemmin näkymiä, mutta metsässä oli miellyttävä kävellä. Reitin kaartuessa kulkemaan Lahnajärven ja Kivijärven Kuuksenenselän välistä kapeahkoa kannasta on polun varrella nähtävyytenä Salpalinjaan kuuluva tykkipatteri (enemmän Salpalinjasta Salpapolkua käsittelevissä teksteissäni). Kiusallista myöntää, mutta tohkeissani kävelin tästä huomaamattani ohi. No, retkillä tapahtuu kaikenlaista ja ehkä on hyvä jättää jotain lukijoidenkin löydettäväksi.

Vaikka näkymät järville ovat rajalliset, on Vuolteenkannas kuitenkin mielestäni reitin paras osuus. Hiekkatie on rauhallinen kulkea ja metsäluonnosta saa nauttia. Papinojan kohdalla, jossa on yhteys järvien välillä, on taukopaikka pöytineen ja reitin lokikirja.

Kannaksen jälkeen kuljin vielä tovin hiekkatietä, kunnes käännyin päällystetylle Uimintielle, joka vie takaisin kirkonkylälle. Olemattomalla pientareella kulkeminen ei ole pelkkää herkkua autojen suhahdellessa läheltä ohi, mutta tämä pätkä on onneksi melko pieni osuus koko reitistä.

Kirkonkylälle saapuessa on rannan läheisyydessä keinotekoinen kosteikko, jonka toisella puolella on laavu, jossa voi myös halutessaan pysähtyä. Tai sitten voi kävellä mäen päälle kirkolle ja hakea vaikka jäätelöt läheisestä kaupasta. Yleisesti suosittelisin Lahnajärven reittiä enemmän pyöräilyyn kuin vaeltamiseen, mutta helpon päiväretken siitä saa kulkuvälineestä riippumatta.