Month: June 2017

26,38 km (16.4 miles)
1167.9 / 2189.8 miles
Stealth campsite, PA

Marvin Gaye’s unfailing groove greeted me in the morning, as Alex, who had slept in the shelter, packed his gear in time to music. I couldn’t help smiling as the saxophone got to play his solo. This morning would be good.

I had prepared for the route to possibly be as rocky as yesterday when I arrived at the shelter, but going forward it was noticeably easier. Occasionally I came upon rocky sections, but they didn’t require the same kind of climbing and the stretches were short.

I rolled along at a steady clip and enjoyed the wonderful weather. It was warm, but not hot, and even the humidity was on a normal level from a Finn’s point of view. And the occasional breeze was refreshing. My shoes were still damp from yesterday’s rain, but dried as the day progressed.

For the most part I walked in the forest, but a few nice views came along. At Table Rock was a group of kids with a young man who seemed to be practicing rappelling. His top anchor set up looked a bit questionable. I didn’t stay to see which way he was going to thread his rope, but my brain couldn’t figure out any reasonable direction from that anchor point. And I also wouldn’t use cams and hexes in a relatively short crack when there were perfectly good trees right next to the cliff.

In the evening I came to a small spring to get water. From further away the spring and the small stream coming from it looked completely orange. When I got closer I saw that the water was perfectly clear, but the bottom was orange – apparently iron ore based – mud. I hiked a bit further from here until I found a good spot to camp. The day had felt easy for the first time in a long time, and hiking was mostly enjoyable too. Maybe last night’s 12 hours of sleep had helped there.

Marvin Gayen pettämätön groove tervehti minua aamulla, kun shelterissä kanssani yöpynyt Alex pakkasi tavaroitaan musiikin tahtiin. En voinut olla hymyilemättä saksofonistin päästessä vetämään sooloaan. Tästä aamusta tulisi hyvä.

Olin varutunut reitin olevan mahdollisesti yhtä kivikkoinen kuin eilen saapuessani shelterille, mutta siitä eteenpäin polku olikin huomattavasti helpompaa. Hetkittäin tuli vastaan kivisiä paikkoja, mutta ne eivät vaatineet samanlaista kiipeämistä ja pätkät olivat lyhyitä.

Rullasin tasaista vauhtia eteenpäin ja nautin mainiosta säästä. Ilma oli lämmin, mutta ei kuuma ja kosteuskin oli suomalaisesta näkökulmasta normaalilla tasolla. Lisäksi ajoittainen tuulenvire virkisti. Kenkäni olivat eilisen sateen jäljiltä märät, mutta ne kuivuivat päivän aikana.

Suurimmalta osin kuljin metsän keskellä, mutta pari näköalapaikkaa tuli vastaan. Table Rockilla oli nuori mies lapsilauman kanssa ilmeisesti aloittelemassa kalliolta laskeutumista. Hänen yläankkurin rakennuspuuhat olivat hieman kyseenalaisen näköisiä. En jäänyt seuraamaan mihin suuntaan hän aikoi köyden siitä vetää, mutta minun aivoillani kyseisestä ankkuripisteestä ei saisi köyttä mihinkään järkevään suuntaan. Lisäksi en välttämättä käyttäisi itse lyhyeen halkeamaan camuja ja hexoja, kun vieressä olisi hyviä puitakin.

Illalla tulin pienen lähteen luokse ottaakseni vettä. Kauempaa lähde ja siitä syntyvä puro näytti kokonaan oranssilta. Lähemmäs tullessani näin kuitenkin veden olevan ihan kirkasta, mutta pohjan olevan oranssia – ilmeisesti hyvin rautapitoista – mutaa. Vaelsin tästä hieman eteenpäin, kunnes löysin hyvän telttapaikan. Päivä oli ollut pitkästä aikaa helpon tuntuinen ja vaeltaminenkin pääosin miellyttävää. Ehkä edellisen yön noin 12 tunnin unet olivat auttaneet asiaa.

7,37 km (4.6 miles)
1151.5 / 2189.8 miles
Clark’s Ferry Shelter, PA

I knew it was rainy, but I wanted to get at least a few miles in. Dark clouds were circling Duncannon and some were already dropping rain around the valley.

As I left through the town the rain started as a couple of gentle showers, and then started pouring. I wasn’t very upset about the rain though. After the heat of the last couple of days it was a relief.

I first crossed the Juniata river and right behind it the impressively wide Susquehanna river by bridge. The bridge provided a beautiful view into the valley, but in the rain I couldn’t stay long admiring it.

As I moved into the forest and started to ascend the rain only increased. When I got to the rocky ridge my shoes were soaked. The rain wasn’t cold, so I didn’t feel uncomfortable, but scrambling in the wet rocks was periodically challenging. I pondered the option to leave the day short and set up at the first shelter. My feet already had some nasty blisters, and several hours of hiking in wet shoes wasn’t the smartest option considering them.

As I arrived at the shelter the rain started to let up of course. I thought about what I should do. On one hand I wanted to keep going, but on the other hand it would be sensible to get my shoes to dry. My decision was finally made by the fact that the next shelter only had an unreliable and far off water source. And there wasn’t any other water source along my long route. I would rather just carry the water I needed while hiking – not my morning and evening water, too. So the day ended up short. I would have time to sleep well, and could start early the next morning.

Tiesin sään olevan sateinen, mutta halusin saada edes muutaman mailin tehtyä. Duncannonin yllä pyöri tummia pilviä ja osa heitti jo paikallisia sateita ympäri laaksoa.

Lähtiessäni kulkemaan kaupungin läpi alkoi sade ensin parina kevyenä kuurona ja sitten tulikin jo kaatamalla. En kuitenkaan ollut erityisen pahoillani sateesta. Viimepäivien helteen jälkeen se tuntui jopa helpottavalta.

Ylitin siltaa pitkin ensin Juniata-joen ja heti perään näyttävän leveän Susquehanna-joen. Sillalta avautui kaunis näköala laaksoon, mutta sateessa en voinut jäädä sitä kovin pitkäksi aikaa ihailemaan.

Siirtyessäni metsäpolulle ja alkaessani nousta ylämäkeen yltyi sade entisestään. Kivikkoiselle harjanteelle tullessani olivat kenkäni jo läpimärät. Sade ei ollut kylmää, joten oloni ei ollut mitenkään epämiellyttävä, mutta märässä kivikossa kapuaminen oli ajoittain haastavaa. Pohdin mahdollisuutta jättää päivä lyhyeksi ja majoittua ensimmäiselle shelterille. Jaloissani oli nimittäin jo nyt aika ikävässä kunnossa olevia rakkoja ja usean tunnin vaellus märissä kengissä ei olisi niitä ajatellen järkevin mahdollinen vaihtoehto.

Tullessani shelterille sade alkoi tietenkin laantua. Mietin pitkään mitä tekisin. Toisaalta halusin vaeltaa eteenpäin ja toisaalta olisi järkevää saada kengät kuivumaan. Päätökseni lopulta saneli se tosiasia, että seuraavalla shelterillä oli vain hyvin epäluotettava ja kaukana oleva vesilähde. Eikä pitkään matkaan ollut tiedossa mitään muuta vettä. Mieluiten kantaisin mukanani vain vaeltaessa kuluvan veden – en myös illan ja aamun vesiä. Päivä sai siis jäädä lyhyeksi. Ehtisin nukkua oikein kunnolla ja voisin aloittaa huomenna aikaisin aamulla.

19,17 km (11.9 miles)
1147.2 / 2189.8 miles
Red Carpet Inn, Duncannon, PA

As I ate Pamela’s homemade granola for breakfast I decided to try out the compression tights and shorts today. I’ve used hiking pants up until this point, but in the sunny weather they are very hot. I hoped to get some relief to the sweating without losing the protection from ticks and the sun provided by the long pant legs.

And sun was forecasted. The day was even hotter and more humid than yesterday. The sweat ran continuously down my face. I drank a lot, took frequent breaks, and tried to move forward in these tropical conditions. I motivated myself by thinking of the cold Pepsi I would get when I got to Duncannon.

I was already very close to Duncannon when I strayed off the AT for the first time. I knew the path crossed another on the way down, but the fork was so subtle that I passed it. I realized my mistake when I arrived at the parking lot at the end of the path. I could have walked forward a few blocks and gotten back on the AT, but as a purist I made a U-turn and took back the 50 vertical meters I had just descended.

After this bonus I finally got to the edge of Duncannon and at the first gas station I went to get the cold Pepsi I had promised myself. Drinking it was nearing a religious experience. Sipping the Pepsi I padded into charming Duncannon and found Doyle Hotel where I had planned to stay. The only problem was that the door was locked and a sign said it would be open tomorrow. I had called Doyle yesterday and they had told me I was welcome, so something must have happened between then and now.

I called Red Carpet Inn which is a few miles outside of town. They offered a ride both ways for $10, so I took advantage of the offer. In the end I was satisfied with my decision because the Red Carpet Inn turned out to be a very clean and cozy motel considering its price. The service was very friendly. I had asked the young lady at reception about pizza places that delivered to the hotel. She came after me shortly to let me know the places closed early on Sundays, so if I wanted to order I should do it right away. The recipe for banishing the tiredness of the last few days was a simple salad, pizza, and clean linens.

Syödessäni aamupalaksi Pamelalta saamaani itse tehtyä mysliä päätin ottaa tänään kokeiluun kompressiotrikoot ja shortsit. Olen tähän asti käyttänyt vaellushousuja, mutta aurinkoisella säällä ne ovat todella kuumat. Toivoin saavani jotain helpotusta hikoiluun menettämättä pitkien lahkeiden tuomaa suojaa punkeilta ja auringolta.

Ja aurinkoa sitten olikin luvassa. Päivä oli vielä kuumempi ja kosteampi kuin eilen. Hiki valui jatkuvasti pitkin kasvoja. Join paljon, pidin taukoja usein ja yritin päästä eteenpäin trooppisissa olosuhteissa. Motivoin itseäni ajattelemalla sitä kylmää Pepsiä, jonka saisin päästyäni Duncannoniin.

Olin jo hyvin lähellä Duncannonia, kun menin ensimmäisen kerran harhaan AT:lla. Tiesin polun risteävän alamäessä, mutta erkaantuva haara oli sen verran huomaamaton, että kuljin sen ohi. Tajusin virheeni saapuessani polun päässä olevalle parkkipaikalle. Olisin tietysti voinut kävellä eteenpäin pari korttelia ja päässyt takaisin AT:lle, mutta puritaanina tein täyskäännöksen ja otin takaisin juuri laskeutumani viimeiset 50 korkeusmetriä.

Tämän bonuskierroksen jälkeen pääsin viimein Duncannonin laitamille ja ensimmäisen huoltoaseman tullessa vastaan menin heti lunastamaan itselleni lupaamani kylmän Pepsin. Sen juominen lähenteli jo uskonnollista kokemusta. Pepsiä höppien tallustin viehättävään Duncannoniin ja löysin yöpaikaksi suunnittelemani Doyle Hotellin. Ainoa ongelma oli, että ovi oli lukossa ja ikkunassa lappu kertoi paikan olevan auki huomenna. Olin soittanut Doyleen eilen ja silloin minut oli toivotettu tervetulleeksi eli jotain oli tällä välillä tapahtunut.

Soitin muutaman mailin kaupungin ulkopuolella olevaan Red Carpet Inniin. Sieltä luvattiin autokyyti molempiin suuntiin $10 maksua vastaan, joten päätin tarttua tarjoukseen. Olin lopulta hyvin tyytyväinen valintaani, koska Red Carpet Inn osoittautui hintaansa nähden siistiksi ja mukavaksi motelliksi. Palvelu oli myös huomattavan ystävällistä. Olin kysynyt respan nuorelta naiselta pizzerioista, jotka toimittavat motellille. Hän tuli pian perässäni kertoakseen, että pizzapaikka menee sunnuntaisin aikaisin kiinni, joten jos haluaisin ehtiä tilata olisi se parasta tehdä heti. Viimepäivien väsymyksen karkoittamiseen yksinkertainen salaatti, pizza ja puhtaat lakanat olivat juuri oikea resepti.

21,77 km (13.5 miles)
1134.7 / 2189.8 miles
Stealth campsite, PA

”Winter caught drivers off guard.” That’s how it’s always stated in the news. The same kind of obviousness can be applied here: “The AT caught the hiker off guard.” I’ve mentioned before how difficult it is to predict when a day will be hard. This was one of those days.

I gathered my things into their dry sacks as I ate breakfast, as usual. I then knocked my pack down so I could get at the bottom most pouch. My brain was the first to register the swarming inside my pack. Only then did my eyes realize they were seeing a bunch of ants with eggs. I guess they had thought they had found a nice sheltered place, but had to evacuate quickly.

I walked the short distance to the town of Boiling Springs planning to eat breakfast there. The pancakes from the local café seemed to still be too much after the ice cream challenge, but the other options on the menu weren’t any more tempting. I did get my cell phone charged, which was useful.

Thunder haunted the forecast for the entire afternoon, and the air felt thick and sticky to match. No rain or thunder appeared, though, as I continued my hike out of Boiling Springs.

From a terrain aspect the next few miles were the easiest on the AT. Completely flat and rock-free. For me they didn’t seem to be all that easy today. My feet hurt for some unexplained reason the whole time, and I was melting in the heat. The trail went along open fields from time to time, or along a road, and the temperature seemed unbearable. And I started to get annoyed that a day that should be this easy felt so difficult.

As I sat taking one of about a million breaks Bottles walked past me. I complained to her about the toughness of the day, and it comforted me somehow to know she felt the same. I grabbed on mentally to her positivity – she said at least today’s such easy terrain. This would be horrible in tougher terrain.

Late in the afternoon I arrived at the ATC-owned Scott Farm and filled my water from the spigot in the yard. I had hoped to pitch my tent on the lawn, but it probably wouldn’t have been allowed. I felt myself extremely tired. And it was still several kilometers to the next shelter. I started up the hill though, hoping to find a nice spot for my tent before the shelter.

About two kilometers before the shelter I saw an old campfire near the path, and decided to pitch my tent there. I drifted through my evening activities in my tiredness and fell asleep holding my phone in the sweating hot night.

“Talvi yllätti autoilijat.” Niinhän sitä aina uutisoidaan. Samaa itsestäänselvyyttä voisi soveltaa täälläkin: “AT yllätti vaeltajan.” Olen maininnut aiemminkin miten vaikea päivän kulkua on ennakoida. Tänään oli taas sellainen päivä.

Kasasin tavarat kuivasäkkeihinsä aamupalan syömisen ohessa kuten yleensäkin. Kellautin sitten repun selälleen päästäkseni käsiksi alimpaan lokeroon. Aivoni rekisteröivät ensimmäisenä repun sisällä tapahtuvan kuhinan. Sitten vasta silmät viestittivät näkevänsä lauman muurahaisia munineen. Ne olivat kai löytäneet mielestään hyvän suojaisan paikan, mutta joutuivat kyllä nopeasti hätistetyksi reppuni sisältä.

Kävelin lyhyen matkan Boiling Springsin kylään suunnitelmissani syödä aamupalaa siellä. Paikallisen kahvilan pannukakut tuntuivat olevan yhä vähän liikaa jäätelöhaasteen jälkeen, mutta muutkaan asiat aamupalalistalla eivät olleet sen houkuttelevampia. Sain kuitenkin samalla ladattua kännykkäni, mikä tuli tarpeeseen.

Sääennusteessa kummitteli ukkosia koko iltapäivälle ja keli oli sen mukaisen nihkeä ja painostava. Sadetta tai ukkosta ei kuitenkaan kuulunut jatkaessani vaellusta Boiling Springsistä.

Maaston kannalta seuraavat mailit olivat AT:n helpoimpia. Täysin tasaista ja kivetöntä polkua. Minulle ne eivät kuitenkaan juuri tänä päivänä näyttäneet olevan helppoja. Jalkojani särki jostain selittämättömästä syystä koko ajan ja olin läkähtyä helteeseen. Polun kulkiessa ajoittain avoimilla pelloilla tai tietä pitkin oli lämpötila aivan sietämätön. Ja minua jotenkin alkoi ärsyttää, että näin helppo päivä tuntuu näin vaikealta.

Istuessani pitämässä yhtä noin miljoonasta tauosta käveli Bottles ohitseni. Valitin hänelle päivän raskautta ja minua jotenkin lohdutti, kun hänkin oli samaa mieltä. Tartuin kuitenkin ajatuksen tasolla hänen positiivisuuteensa – hän nimittäin sanoi, että onneksi tänään on sentään näin helppo maasto. Tämä olisi ihan kamalaa vaikeassa maastossa.

Myöhään iltapäivällä tulin ATC:n omistamalle Scott Farmille ja täytin vesivarastot pihalla olevasta hanasta. Olisin toivonut voivani pystyttää teltan talon pihalla olevalle nurmikolle, mutta se ei olisi varmaankaan ollut sallittua. Tunsin itseni hirveän väsyneeksi. Seuraavalle shelterille oli vielä useampi kilometri matkaa. Lähdin kuitenkin nousemaan mäkeä toivoen löytäväni jonkun telttapaikan ennen shelteriä.

Noin kaksi kilometriä ennen shelteriä huomasinkin polun lähellä vanhan nuotiopaikan ja päätin iskeä telttani sen viereen. Harhailin läpi iltatoimieni väsymyksessäni ja nukahdin puhelin kädessäni hikisen kuumaan yöhön.

26,98 km (16.8 miles)
1121.2 / 2189.8 miles
Backpacker’s campsite, Boiling Springs, PA

I had decided to hike about 17 miles, to Boiling Springs. The weather forecast showed a 40 – 60% chance of thunderstorms in the afternoon. Even though it was overcast, the air was thick and still. Even the forest was strangely quiet. In the morning I only saw a squirrel and a chipmunk.

I did a small side trip to Hunter’s Run Road and had lunch at a small country store that also had a deli. I ate a wonderful (and large) chicken wrap and exceptionally good fries. I was straight up surprised at the great price-to-quality ratio at the small store.

For some reason hiking itself was quite boring today and I felt tired. The terrain wasn’t hard, but it also didn’t offer any interesting views. The only exception was in the evening just before Boiling Springs when I arrived at the edge of a cornfield. I walked along the edge of the field marveling at the stalks and golden wheat pushing out of the ground.

On the south side of Boiling Springs is a free campground with porta potties, and as the sun set I arrived there. I was very tired and it was getting dark, so I decided to go into the town tomorrow and eat my own food tonight. The campground is right next to railroad tracks, and as I set up for the evening I listened to the horns and loud clanking. I hope it calms down for the night.

Olin päättänyt vaeltaa noin 17 mailia, Boiling Springsiin asti. Sääennuste näytti vaihtelevasti 40-60% todennäköisyyksiä ukkoselle iltapäivästä. Vaikka oli pilvistä, sää oli jotenkin tunkkainen ja ilma seisoi. Metsäkin oli kumman hiljainen. Näin aamupäivällä vain oravan ja maaoravan.

Tein pienen sivulenkin Hunter’s Run Roadilla ja kävin lounaalla pienessä kyläkaupassa, jossa oli myös deli. Söin erinomaisen (ja kookkaan) kanawrapin sekä poikkeuksellisen hyvät ranskalaiset. Olin suoraan sanoen yllättynyt pikkukaupan ruuan hyvästä hinta-laatu -suhteesta.

Jostain syystä itse vaeltaminen oli tänään hieman tylsää ja tunsin itseni väsyneeksi. Maasto ei ollut vaikeaa, mutta se ei myöskään tarjonnut mitään kiinnostavia näköaloja. Ainoa poikkeus oli illalla hieman ennen Boiling Springsiä saapuminen maissipellon laitaan. Kävelin peltoja pitkin ihaillen maasta tunkevia maissin varsia ja kullanvärisiä viljoja.

Boiling Springsin eteläpuolella on ilmainen teltta-alue bajamajoineen ja auringon laskiessa saavuin sinne. Olin hyvin väsynyt ja hämäräkin oli jo tulossa, joten päätin mennä itse kylään vasta huomenna ja syödä illalliseksi omia ruokiani. Aivan teltta-alueen vierestä menee junarata ja iltatoimia tehdessä kuuntelin pillien huutoa ja äänekästä kolinaa. Toivottavasti liikenne rauhoittuu yön ajaksi.