20,02 km (12.4 miles)
818.8 / 2189.8 miles
Piney River campsite, VA
The rain had started in the evening and continued all night. In the morning I waited for it to stop and once again thought about how much I would rather stay tucked into my tent. I had imagined living outside would be the harder part for me and walking the easier, but right now it was the opposite.
As I packed my belongings I noticed I had forgotten my earphones outside on a rock the previous night. I’m usually very careful with my belongings, but the fatigue seems to affect that, too. I tried them and the sound was very weak. I realized there was water inside the earpiece, and noticed I was able to suck it out (not hygienic, but what out here is). The sound came back to normal, but the microphone didn’t work.
Ahead was a climb to Bald Knob. An agonizing five mile uphill. And it was slow. My pack felt unreasonably heavy, and my motivation was at zero. My own slowness annoyed me, because it seemed to continue day after day. I had slept 12 hours the night before and I was still tired. Symptom of overexertion. And nothing would help with that except rest.
After Bald Knob was a climb to Cole Mountain, at the summit of which I ate my lunch – cold oatmeal. I tried my earbuds again, and now the microphone had dried and started to work. From here we started a new rise. I put on my morale boosting playlist (yes, I made one and it has saved me from many hard days) and started to march to its beat. Soon the woods opened up to a field, and I got myself kicked into a new gear.
After that morning’s uphill I hadn’t thought I’d get very far before dark. Finally my afternoon spurt brought me about 14 miles, which was a very good total for the day even without the massive climb I gained almost 4900 feet in altitude.
1 Message:
cURL error 6: Could not resolve host: api.smugmug.com
Sade oli alkanut illalla ja jatkunut koko yön. Aamulla odotin sen loppumista ja mietin taas kerran miten paljon mielummin jäisin vain makoilemaan telttaani. Olin kuvitellut ulkona asumisen olevan minulle se vaikeampi osa ja kävelemisen se helpompi, mutta nyt ainakin ne ovat päinvastoin.
Pakatessa tavaroitani huomasin unohtaneeni kuulokkeet edellisenä iltana ulos kivelle. Olen yleensä hyvin huolellinen tavaroideni kanssa, mutta väsymys näyttää vaikuttavan siihenkin. Testasin kuulokkeita ja ääni oli hyvin heikko. Tajusin kuuloke-elementin sisällä olevan vettä ja huomasin saavani sen imettyä ulos (ei ehkä hygieenisintä, mutta mikäpä täällä olisi). Ääni alkoi taas kuulua normaalisti, mutta mikrofoni ei toiminut.
Edessä oli nousu Bald Knobille. Viiden mailin tuskallinen ylämäki. Ja se oli hidasta. Reppuni tuntui kohtuuttoman painavalta ja motivaationi oli täysin nollassa. Minua ahdisti oma hitauteni, koska se tuntui jatkuvan päivä toisensa jälkeen. Olin nukkunut edellisenä yönä 12 tuntia ja olin silti väsynyt. Ylikunnon oireita. Eikä siihen auttaisi kuin lepo.
Bald Knobin jälkeen seurasi nousu Cole Mountainille, jonka laella söin lounaani – kylmää puuroa. Testasin uudelleen kuulokkeitani ja nyt mikrofonikin oli kuivunut ja alkoi toimia. Tästä lähdettiin uuteen nousuun. Laitoin taistelutahtoa nostattavan soittolistan (kyllä, tein sellaisen ja se on pelastanut monta vaikeaa päivää) soimaan ja aloin marssia sen tahdissa eteenpäin. Pian metsämaisema avautui niityksi ja sain todella uuden vaihteen päälle.
Aamun ylämäen jälkeen en uskonut pääseväni kovinkaan pitkälle ennen pimeää. Lopulta iltapäivän spurtti toi minulle kuitenkin noin 14 mailia, mikä on oikein hyvä päivämatka jo ilman massiivista ylämäkeäkin. Nousua tuli lähes 1500 m.