Day 79: Rocky Row

15,37 km (9.6 miles)
795.4 / 2189.8 miles
Punchbowl Shelter, VA

I went to Dollar General in the morning to get groceries, and then picked up my package from the post office. I’ve gotten quite tired of bars – granola bars, protein bars, chocolate bars – which I’ve had enough of in the last two monts to last a lifetime. So now I’m going to try fruit snacks along with a nut mix during the day. From what I understand, fruit snacks are juice based gummy candies that Americans for some reason don’t consider candy. They’re handy as hiking food because they’re packaged in small individual serving pouches.

Like the other hikers I didn’t hurry to get out of Glasgow. When I finally got my stuff together, I walked to the road and lifted my thumb. Apparently I have good hitchhiking karma because the first car stopped and I got a ride back to the AT.

Like with many towns, leaving starts with a big uphill climb. And the day was agonizingly hot again. I first crept my way up to the summit of Little Rocky Row, and then Big Rocky Row, where I had a short lunch break I saw Tin Cup in passing, and we pondered whether the circling thunder clouds would move over us or not.

I got to Saltlog Gap and was starting on the last rise of the day when the sky went dark and it started raining. I pulled the rain cover on top of my pack, my rain gear on me, and continued uphill. The rain quickly got harder, and the wet grass soaked my shoes and pants up to the knees in a flash. I saw a bright flash, and a loud crack immediately following it. The thunder was right above me, but it also seemed to be moving quickly.

There were not camping opportunities on the steep hill, so there was no choice but to continue all the way to the shelter. Luckily Bluff Mountain is clear of trees for only a small portion at the top, so I wasn’t vulnerable to lightning for very long. I stomped swiftly downhill with my wet feet and the rain trickling inside my jacket somewhere. As I got to the shelter I set up my tent and was happy to get dry clothes on. Many on the AT say they learn to live in the moment, so I will not think about what I have to put on in the morning just now.

Kävin aamulla Dollar Generalissa ruokaostoksilla ja sitten hakemassa pakettini postista. Olen alkanut kyllästyä patukoihin – myslipatukoihin, proteiinipatukoihin ja suklaapatukoihin – joita olen syönyt viimeisen kahden kuukauden aikana enemmän kuin yhden elämän tarpeiksi. Niinpä kokeilen nyt päivän aikana syötäväksi pähkinäsekoitusten ohella fruit snackseja. Fruit snacksit ovat siis ymmärtääkseni mehupohjaisia hedelmäkarkkeja, jotka eivät kuitenkaan jostain syystä ole amerikkalaisten mielestä karkkeja. Käytännöllistä vaellusruokaa ne ovat siksi, että niitä myydään pienissä annospusseissa.

Muiden vaeltajien tapaan en pitänyt erityisemmin kiirettä tehdessäni lähtöä Glasgowsta. Kun sain lopulta kamat kasaan, kävelin tien varteen ja nostin peukalon pystyyn. Minulla on ilmeisen hyvä liftauskarma, koska heti ensimmäinen auto pysähtyi ja sain kyydin takaisin AT:lle.

Kuten usein kaupungista lähtiessä oli nytkin edessä iso ylämäki. Ja päivä oli taas tuskaisen kuuma. Matelin ensin Little Rocky Rown laelle ja sitten Big Rocky Rown päälle, jossa pidin pienen lounastauon. Näin ohimennen Tin Cupin, jonka kanssa pohdiskelimme tulisivatko ympärillä pyörivät ukkospilvet päälle vai eivät.

Pääsin Saltlog Gapiin asti ja olin juuri ryhtymässä päivän viimeiseen nousuun, kun taivas pimeni hetkessä ja alkoi sataa vettä. Vedin sadesuojan repun päälle, sadevaatteet itseni ylle ja jatkoin ylämäkeen. Sade muuttui nopeasti voimakkaaksi ja märkä heinikko kasteli kengät ja housut polveen asti hetkessä. Näkyi voimakas välähdys ja luja jyrähdys kuului samantien. Ukkonen oli aivan päällä, mutta se tuntui myös liikkuvan nopeasti.

Jyrkässä rinteessä ei ollut leiriytymispaikkoja, joten muuta mahdollisuutta ei ollut kuin jatkaa shelterille asti. Bluff Mountainin huippu oli onneksi vain pieneltä alueelta puuton, joten en ollut kauaa salamaniskulle otollinen kohde. Jalat märkinä ja veden valuessa jostain takin välistä sisälle ja kylkiä pitkin lampsin reippaasti alamäkeen. Saapuessani shelterille pystytin teltan ja olin hyvin tyytyväinen saadessani kuivat vaatteet päälleni. Moni sanoo AT:lla oppivan elämään hetkessä, joten jätän ajattelematta mitä pitää aamulla pukea päälle.