Day 76: Blue Ridge Parkway

25,79 km (16 miles)
756.3 / 2189.8 miles
Jennings Creek, VA

I woke up after a well slept night. I had gotten a few bags of instant oatmeal from Roo in Daleville so I decided to try those for breakfast. I wasn’t very happy with the short lived the amount of energy was from the things I’ve been eating, so I thought the oatmeal might help in this. Because I didn’t have my camp stove, I mixed the oatmeal into cold water. The result was edible – although less water is needed for cold porridge than warm.

I set off hiking a little before eight and my goal was a 17.5 mile day. Even though the forecasted 85°F might slow me down a little, the terrain should help things. The carrot at the end of the 17.5-mile stick was a river and a swimming spot.

I traveled pretty slowly for most of the day, because of the heat. Also water was hard to get, so I had to carry more of it than usual. I didn’t suffer from the heat like earlier in the spring though – now the leaves in the trees brought shade.

Today the AT crossed for the first time (and the second, and third, and…) over the Blue Ridge Parkway. This 400 mile scenic parkway travels from The Great Smoky Mountains National Park to Shenandoah National Park, and continues on from there as Skyline Drive. In regard to hiking this is nice because the many intersections offer great overlooks and scenic views of the verdant Virginia all day long.

At one overlook I met a couple, Martin and Amy, who were interested in through hiking, and asked me for tips. I talked with them for a bit and it turned out that Martin is also a radiographer. As I continued on they gave me their phone number and invited me to stay when I got to southern Vermont.

I also got a happy message from Finland. In Daleville I had decided to send some flowers to a dear person without any further reason. The delivery had arrived and the recipient was equally surprised and flattered. This joy put me in a great mood.

I arrived at Jennings Creek around seven. I set up my tent and dipped for a swim into the cool water. The feeling was blissful, but getting out of the water along the rocky bottom with my hiking-tired feet was a less than elegant achievement. I got onto dry land mainly on all fours.

The hikers already present told me of a grill about a mile away from the camp ground that was open late, and despite being tired the temptation of hot food and cold drink was too great to resist. As I started to walk over the bridge crossing the river I ran into Mainer though, who told me there was trail magic at the next campfire. Even better! Local young men had brought a selection of sodas, beer, stronger drinks, as well as hot dogs and marshmallows for roasting on the fire. I easily put away three hot dogs, and an equal amount of soda. There were also a few other familiar faces present: Hot Tea, Tin Cup, and a part of the D12 crew.

As I returned to my tent for a second dinner I felt an all-encompassing peaceful contentment. I had done a long day, met nice people, brought happiness, refreshed with a swim, and eaten and drank well. My head hurt a little, possibly due to the hot day, so I took some Advil and that was eased as well. As I went to bed Nature Boy, which I had listened to during the day, was playing in my head. A completely new interpretation and and new level of identifying with the song had opened to me on the long hike.

“There was a boy
A very strange enchanted boy
They say he wandered very far, very far
Over land and sea
A little shy and sad of eye
But very wise was he

And then one day
A magic day he passed my way
And while we spoke of many things
Fools and kings
This he said to me
The greatest thing you’ll ever learn
Is just to love and be loved in return”
-Nat King Cole
(Nature Boy, 1948)

Heräsin hyvin nukutun yön jälkeen kuuden aikaan. Olin saanut Roolta Dalevillessä muutaman pussin pikapuuroa, jota päätin nyt kokeilla aamupalaksi. En ole ollut aivan tyytyväinen siihen miten lyhyen aikaa aamulla syömäni asiat ovat tarjonneet energiaa ja ajattelin puuron ehkä auttavan asiaa. Koska minulla ei ole retkikeitintä, sekoitin pikapuuron kylmään veteen. Lopputulos oli aivan syömäkelpoista – tosin kylmäpuuroon riittää vähän vähempi vesi kuin lämpimään.

Lähdin vaeltamaan vähän ennen kahdeksaa ja tavoitteena oli 17,5 mailin päivä. Vaikka sääennusteen 30°C lämpötila ehkä hidastaisi tahtia, helppo maasto auttaisi asiaa. Päähoukuttimena oli tuon 17,5 mailin päässä oleva joki ja uimapaikka.

Kuljin melko hitaasti suurimman osan päivästä, koska sää oli todella kuuma. Lisäksi vettä oli huonosti saatavilla, joten sitä piti kantaa tavallista enemmän mukana. En kuitenkaan kärsinyt kuumuudesta aivan samalla tavalla kuin aiemmin keväällä – nyt puissa olevat lehdet tuovat jo paljon suojaa.

Tänään AT ylitti ensimmäisen (ja toisen ja kolmannen ja…) kerran Blue Ridge Parkwayn. Kyseinen yli 400 mailinen maisematie kulkee Great Smoky Mountainsin kansallispuistosta Shenandoahin kansallispuistoon ja jatkuu siellä Skyline Drivena. Vaeltamisen kannalta mukava asia oli useiden risteyksien kohdalla olevat näköalapaikat ja näyttäviä maisemia vehreään Virginiaan oli tarjolla pitkin päivää.

Yhdellä näköalapaikalla kohtasin pariskunnan, Martinin ja Amyn, jotka olivat kiinnostuneita läpivaeltamisesta ja kyselivät minulta vinkkejä. Keskustelin heidän kanssaan jonkin aikaa ja selvisi, että Martin on myös ammatiltaan röntgenhoitaja. Lähtiessäni jatkamaan matkaa he antoivat puhelinnumeronsa ja kutsuivat minut kylään, kun pääsisin Vermontin eteläosaan.

Sain myös päivän aikana iloisen viestin Suomesta. Olin päättänyt Dalevillessä ollessani tilata kukkalähetyksen minulle rakkaalle ihmiselle ilman sen erityisempää syytä. Hän oli saanut ruusut tänään ja oli yhtä yllättynyt kuin otettu. Hänen ilonsa sai minutkin mainiolle tuulelle.

Saavuin seitsemän aikoihin Jennings Creekille. Pystytin telttani ja pulahdin uimaan viileään veteen. Tunne oli autuas, mutta vaeltamisesta väsyneillä jaloilla kivipohjaisesta vedestä ylös pääsy oli vähemmän elegantti suoritus. Tulin kuivalle maalle lähinnä konttaamalla.

Paikalla olevat vaeltajat kertoivat noin mailin päässä olevan leirintäalueen grillin olevan myöhään auki ja väsymyksestä huolimatta houkutus lämpimästä ruuasta ja kylmästä juomasta oli aivan liian suuri vastustettavaksi. Lähtiessäni kävelemään joen ylittävän sillan toiselle puolelle näin kuitenkin Mainerin, joka kertoi viereisellä nuotiopaikalla olevan trail magicia. Vielä parempi! Paikalliset nuoret miehet olivat tuoneet laajan valikoiman limpparia, olutta ja väkeviä sekä hot dogeja ja vaahtokarkkeja nuotiolla paistettavaksi. Vedin tyytyväisenä kolme hot dogia ja saman määrän limpparia. Paikalla oli myös muita tuttuja: Hot Tea, Tin Cup sekä osa D12 porukasta.

Palatessani toiselle illalliselle telttaani tunsin kokonaisvaltaista rauhallista tyytyväisyyttä. Olin tehnyt pitkän päivän, kohdannut mukavia ihmisiä, tuottanut hyvää mieltä, virkistäytynyt uimalla ja lopuksi syönyt ja juonut hyvin. Päätä särki hieman mahdollisesti kuuman päivän takia, joten otin Advilia ja sekin vaiva helpotti. Nukkumaan mennessä mielessä pyöri päivällä kuuntelemani Nature Boy. Pitkällä vaellusmatkalla kappaleesta oli avautunut minulle aivan uudenlainen tulkinta ja samaistumispinta.

“There was a boy
A very strange enchanted boy
They say he wandered very far, very far
Over land and sea
A little shy and sad of eye
But very wise was he

And then one day
A magic day he passed my way
And while we spoke of many things
Fools and kings
This he said to me
The greatest thing you’ll ever learn
Is just to love and be loved in return”
-Nat King Cole
(Nature Boy, 1948)