Day 71: Dragon’s Tooth

17,43 km (10.8 miles)
702.4 / 2189.8 miles
Four Pines Hostel, Catawba, VA

Rain is not a problem, and neither is cold. What starts to become a problem is when it rains and is cold. Of course this, too, is a clothing issue, but carrying two sets of insulating layers would add a lot of extra weight. So I try to keep my warm clothes dry, meaning I don’t hike in them. This is because after a wet day of hiking dry clothes can be the difference between hypothermia and staying warm.

As you may guess this leads into a morning, on which it rained and was cold. Luckily I had left one long-sleeved shirt for myself, so I put it on under my rain jacket and pulled gloves on. I absolutely was not warm, but knew I would warm up as I started moving. So onward and upward (or in this case downward)!

I descended Brush Mountain quite quickly, and started ascending the hill to Cove Mountain and toward Dragon’s Tooth. The hill turned rockier as I went, and slippery in the rain. I wasn’t cold, but going was slow.

Dragon’s Tooth – a large stone monolith – is a little off the path, but I decided to go see it. The imposing megalith beckoned me to climb, but in the rain it didn’t seem like an especially smart idea. Instead I descended with the expectation that I would quickly get out of the rain and into a hostel for the night.

Well, quickly it did not happen. The descent from Dragon’s Tooth was the most demanding climbing on the AT to this point. And we’re really talking climbing. The challenge was added to by the direction (it’s harder to climb down than up) and the slipperiness of the rocks. In normal conditions I would have been thrilled about the terrain, but not today. Near the tail of the climbing I fell for the first time on the AT. Luckily I pretty much just slid on my stomach across a slick rock, and didn’t hurt myself. For some reason this frustrated me though. I stopped, breathed deeply, and decided to not get annoyed, and kept going. Walk Unafraid played in my mind.

When I arrived at the intersection I took the road toward Four Pines Hostel that operates on a donation principle. Many familiar hikers were already there and I grabbed a spot on the floor. The hostel offers free shuttle rides to the store and restaurant, so I went to replenish my food from the gas station convenience store and headed to The Homeplace to eat with other hikers. The restaurant, which is located in an idyllic farm house, offers homely fare in an all you can eat set up. The hunger I had felt during the day was banished with roasted chicken, ham, beans, mashed potatoes, southern biscuits (which I’ve become fond of), and of course peach cobbler and ice cream.

Even though my mileage today wasn’t as great, due to the terrain and weather today was unusually draining. I also heard sad news from Finland: former president Mauno Koivisto had passed away. As the exhaustion hit me that night at the hostel I felt a little restless, but I was still grateful I got to recuperate from the rough day indoors.

“As the sun comes up, as the moon goes down
These heavy notions creep around
It makes me think, long ago
I was brought into this life a little lamb
A little lamb
Courageous, stumbling
Fearless was my middle name
But somewhere there I lost my way
Everyone walks the same
Expecting me to step
The narrow path they’ve laid
They claim to
Walk unafraid
I’ll be clumsy instead
Hold me, love me or leave me high”
-R.E.M.
(Walk Unafraid, 1998)

Sade ei ole ongelma, eikä kylmä. Se alkaa olla ongelma, kun sataa ja on kylmä. Tietysti tämäkin on vaatekysymys, mutta kahden lämpimän kerroksen mukana kantaminen toisi paljon lisäpainoa. Joten pyrin pitämään lämpimät vaatteet kuivina eli en vaella niissä. Tämä siksi, että märän vaelluspäivän jälkeen kuivat vaatteet voivat ratkaista hypotermian ja lämpimänä pysymisen välillä.

Arvatenkin tämä johdattelee aamuun, jolloin satoi ja oli kylmä. Onneksi olin jättänyt itselleni yhden pitkähihaisen paidan, joten puin sen sadetakin alle ja vedin hanskat käteen. Minulla ei todellakaan ollut lämmin, mutta tiesin lämpeneväni lähtiessäni liikkeelle. Ei muuta kuin alamäkeen.

Tulinkin hyvin vauhdikkaasti alas Brush Mountainilta ja lähdin nousemaan pitkää rinnettä Cove Mountainille ja kohti Dragon’s Toothia. Mäki muuttui koko ajan kivikkoisemmaksi ja sateessa liukkaaksi. Minulla ei ollut enää kylmä, mutta eteneminen oli hidasta.

Dragon’s Tooth – suuri kivimonoliitti – on hieman sivussa reitiltä, mutta päätin käydä katsomassa sitä. Näyttävä kivipaasi houkutteli kiipeämään sen päälle, mutta sateessa se ei tuntunut erityisen järkevältä idealta. Lähdin sen sijaan laskeutumaan odottaen pääseväni nopeasti pois sateesta ja hostelliin yöksi.

No, nopeasti se ei kuitenkaan tapahtunut. Laskeutuminen Dragon’s Toothilta on tähän mennessä vaativin kiipeäminen AT:lla. Ja nyt puhutaan jo ihan oikeasti kiipeämisestä. Haastetta lisäsi suunta (alaspäin on vaikeampi kiivetä kuin ylöspäin) sekä kivien liukkaus. Tavallisissa olosuhteissa olisin ollut maastosta innoissani, mutta nyt en. Laskeutumisen loppusuoralla myös kaaduin ensimmäisen kerran AT:lla. Onnekseni lähinnä liu’uin liukkaan kiven päälle vatsalleni enkä satuttanut itseäni. Jostain syystä tämä kuitenkin turhautti minua. Pysähdyin, hengitin syvään, päätin olla ärsyyntymättä itseeni ja jatkoin matkaa. Päässä soi Walk Unafraid.

Saavuttuani risteykseen lähdin tietä pitkin kohti lahjoitusperiaatteella toimivaa Four Pines Hostellia. Paikalla oli jo paljon tuttuja vaeltajia ja valtasin itselleni paikan lattialta. Hostelli tarjoaa ilmaisia shuttle-kyytejä kauppaan ja ravintolaan, joten kävin hankkimassa ruokatäydennykset huoltoaseman kaupasta ja suuntasin syömään muiden vaeltajien kanssa The Homeplaceen. Kauniissa maalaistalossa oleva ravintola tarjoaa kotiruokaa all you can eat -periaatteella. Päivällä kärsimäni nälkä tuli hätistettyä paistetulla kanalla, kinkulla, pavuilla, perunamuussilla, etelän biscuiteilla (joihin olen alkanut kiintyä) ja tietysti persikkahyveellä ja jäätelöllä.

Vaikka mailimäärä ei ollut tänään valtava niin vaellus oli maaston ja sään vuoksi poikkeuksellisen raskas. Sain kuulla myös suru-uutisen Suomesta: presidentti Mauno Koivisto oli kuollut. Väsymyksen iskiessä illalla hostelli tuntui hieman rauhattomalta, mutta olin kuitenkin tyytyväinen saadessani toipua rankasta päivästä sisätiloissa.

“As the sun comes up, as the moon goes down
These heavy notions creep around
It makes me think, long ago
I was brought into this life a little lamb
A little lamb
Courageous, stumbling
Fearless was my middle name
But somewhere there I lost my way
Everyone walks the same
Expecting me to step
The narrow path they’ve laid
They claim to
Walk unafraid
I’ll be clumsy instead
Hold me, love me or leave me high”
-R.E.M.
(Walk Unafraid, 1998)