Month: April 2017

16,22 km (10.1 miles)
364.2 / 2189.8 miles
Iron Mountain campsite, TN

I slept better than I had so far on this adventure, and I woke up to a sunrise that was like a painting. The morning seemed awesome, and became even better when I got a message from my cousin’s friend Chris that he was coming to meet me at Beauty Spot. He has been following my hike, and wanted to pitch in with some trail magic.

Just as I got my things packed Chris showed up and we walked together to his car. His trunk was full of yummies: fruit, almond Snickers, small chicken salads, and of course cold Pepsi. I ate a hefty breakfast with a hikers appetite as I chatted with Chris. He also had some army MREs [meals ready to eat] (which have a heating element in addition to the food) which were tempting, but unfortunately heavy. As we unpacked one I took the individually packed peanut butter and jelly, and a cookie. My friends Goose and Andes arrived with perfect timing and were also able to partake in the treats.

Well-fed I started ascending the beautifully fir-covered Unaka Mountain. I had planned to do a 14 mile day, but had prepared to do less due to a later start. Time itself wasn’t a central obstacle, but the hot weather forced me to rest periodically, and my still heavy pack seemed to stress my legs. My feet were feeling tired, and my heels were throbbing. Nothing that rest wouldn’t fix, but forward progress was halting. I finally decided to stop after 10 miles and give my feet more rest time. Reducing the weight of my food sack would also help the next day.

It’s still surprising on the AT that the progress of a day can’t be predicted. Great starts may turn into tough hikes, and on the other hand a crummy morning might turn into a fabulous day. So without any specific expectation I will let this Good Friday set behind me and let the sun rise again tomorrow.

Nukuin paremmin kuin koskaan tämän reissun aikana ja heräsin mitä maalauksellisempaan auringonnousuun. Aamu vaikutti hienolta ja vielä parempi siitä tuli, kun sain serkkuni ystävältä Chrisiltä viestin, että hän tulisi tapaamaan minua Beauty Spotille. Hän oli seurannut vaellustani ja halusi osallistua tekemällä hieman trail magicia.

Juuri saadessani tavarani pakattua ilmestyi Chris paikalle ja kävelimme yhdessä hänen autolleen. Takakontti oli pullollaan herkkuja: hedelmiä, manteli-Snickersejä, pikkuisia kanasalaatteja ja tietysti kylmää Pepsiä. Söin vaeltajan ruokahalulla kunnon aamiaisen jutellessani Chrisin kanssa. Hänellä olisi ollut myös armeijan MRE-pakkauksia (joissa on aterian lisäksi oma lämmityssysteemi), jotka olivat houkuttelevia, mutta valitettavan painavia. Purettuamme yhden otin sisällöstä mukaani erillispakatut maapähkinävoin ja marjahillon sekä keksin. Paikalle ilmaantui juuri sopivasti ystäväni Goose ja Andes, jotka pääsivät myös osalliseksi herkuista.

Hyvin ruokittuna lähdin nousemaan kauniin kuusimetsän peittämää Unaka Mountainia. Olin suunnitellut tekeväni 14 mailin päivän, mutta olin varautunut myöhäisen startin saattavan lyhentää sitä. Aika ei ehkä keskeisimpänä tekijänä tullut vastaan, mutta kuuma sää pakotti ajoittain lepäämään ja yhä varsin painava reppuni tuntui rasittavan jalkoja. Jalkaterät olivat väsyneen tuntuiset ja kantapäitä jomotti. Ei mitään mitä lepo ei korjaisi, mutta eteneminen tökki pahasti iltapäivällä. Päätin lopulta jättää päivän 10 mailiin ja antaa jaloilleni hieman enemmän lepoaikaa. Ruokasäkin keventyminen joka tapauksessa helpottaisi seuraavaa päivää.

AT:lla yhä yllättää se, ettei päivän kulkua voi ennakoida. Loistavista lähtökohdista voi tulla hankala vaelluspäivä ja toisaalta ihan kurasta aamusta lähtee joskus käyntiin loistopäivä. Niinpä ilman sen ihmeellisempiä odotuksia annan tämän pitkänperjantain vaipua taakse ja uuden aamun koittaa huomenna.

16,49 km (10.2 miles)
354.5 / 2189.8 miles
Beauty Spot Gap, NC

Even though I like my current routine breakfast of cheddar crackers, it was festive to have the motel’s small scale, but good breakfast of orange juice, toast, and waffles. The harder task was to try getting my overly stuffed food sack into my backpack. I’ve now learned to eat a lot in the cities, but smartly. Next I will try to apply this same focused restraint to grocery shopping. For the first time during my hike I had to pack my tent on the outside of my pack, because it didn’t fit inside. I didn’t know if I should laugh or cry.

As I got back to the trail on a shuttle, I was happily surprised to meet Scoop, and Puddle Jumper, who had been in the same group with me before I got sick. They were both staying in Erwin for another day, though. I was tempted to have a zero, too, because my heavy pack was oppressive. I decided to stick to my plans though, and continue hiking.

The start went surprisingly lightly, and I celebrated not collapsing under the weight of my pack. As the day got warmer hiking uphill was exhausting business, though. Somehow the relaxed feel of the hikers I met in the morning had been contagious, and as I sat on a fallen log I realized that I’m not in a hurry to get anywhere. I’m already making decent distances each day, and today’s 12 miles didn’t need to be rushed. So I took it easy. Sitting occasionally for long stretches listening to the birds singing or just the quiet.

I had a tent site near Beauty Spot Gap in my sights. As I ascended to Beauty Spot I saw The Dude with his tent and went to talk to him. I heard from him that the official site was quite full, so I decided to stay with The Dude and tent by the great view. Other people arrived with their cars to admire the sunset, but as darkness fell the fuss quieted down and all that could be heard in the night was the squeaking of an air mattress as the tent neighbor shifted in his sleep.

Vaikka pidänkin vakioaamupalakseni muodostuneista cheddar-kekseistä, oli juhlallista saada motellin pienimuotoisella, mutta hyvällä aamiaisella appelsiinimehua, paahtoleipää ja vohveleita. Tuskallisempi projekti oli yrittää saada kauhistuttaviin mittoihin paisunut ruokasäkkini reppuun. Olen nyt oppinut syömään kaupungissa runsaasti, mutta järkevästi. Seuraavaksi yritän opetella samaa fokusoitua kohtuullisuutta ruokaostoksiin. Jouduin ensimmäisen kerran sitten vaelluksen alun pakkaamaan teltan repun ulkopuolelle, koska se ei mahtunut sisään. En tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa.

Päästyäni shuttle-kyydillä takaisin polun varteen kohtasin iloiseksi yllätyksekseni Scoopin sekä ennen sairastumistani samassa porukassa kanssani pyörineen Puddle Jumperin. Molemmat olivat jäämässä kuitenkin vielä päiväksi Erwiniin. Minullakin oli kiusaus jäädä viettämään zeroa, koska painava reppuni ahdisti minua. Päätin kuitenkin pysyä suunnitelmassani ja jatkaa vaellusta.

Alkumatka meni yllättävän kevyesti ja iloitsin kun en luhistunutkaan reppuni painon alle. Päivän lämmetessä oli ylämäkeen tarpominen kuitenkin uuvuttavaa hommaa. Jotenkin muiden aamulla tapaamieni vaeltajien rentous oli tarttunut minuun ja istahtaessani kaatuneen puun rungolle tajusin, että ei tässä mihinkään ole kiire. Teen jo varsin hyvän mittaisia päivämatkoja ja tämän päivän 12 mailisen kanssa ei ole mitään hoppua. Niinpä etenin hyvin rauhallisesti. Istuen välillä pitkiä aikoja kuuntelemassa linnunlaulua tai hiljaisuutta.

Tähtäimessäni oli Beauty Spot Gapin lähellä oleva telttailualue. Noustessani Beauty Spotille näin The Duden telttoineen ja menin juttelemaan hänelle. Sain kuulla teltta-alueen olevan melko täynnä, joten päätin jäädäkin The Duden kanssa telttailemaan upean näköalan äärelle. Paikalle ilmaantui autoillaan muitakin ihmisiä ihailemaan auringonlaskua, mutta pimeän tullen hälinä hiljeni ja yöhön jäi kuulumaan vain hiljainen ilmapatjan natina telttanaapurin kääntäessä kylkeä.

17,91 km (11.1 miles)
343.7 / 2189.8 miles
Super 8, Erwin, TN

I woke to the sound of rain a few times in the night. When I got up the rain was gone, and the horizon announced the arrival of morning with its many red hues. I got my food bag down from the tree and packed my things while eating. On one hand I would like to do things in peace, as there is no real hurry. On the other hand too often I find myself doing other things while eating. How efficient does someone living in the woods really have to be?

As I started hiking a thick fog had materialized from somewhere. At first it was quite pleasant, but as the morning warmed up the humidity got ridiculous, and I felt like I was in an aquarium. The rain and thunder forecasted the previous day never arrived, and the day just kept getting hotter.

I booked it down the hill, because I wanted to get to Erwin before the post office closed. I got to the edge of town, along the Nolichuky River, shortly after noon, and decided to try to hitchhike the few miles into town. Only one car passed me, and the next one pulled over. A very nice young man, Connor, promised to take me to the post office and told me he frequently gave rides to hikers. He offered to take me to the motel, too, but I didn’t want him to have to wait, especially when it was only a few hundred meters from the post office. At the post office waited the best package of the trip, as my friends Liisa and Rami, who had come to New York City on vacation, had sent me Fazer blue chocolate and salmiakki.

As I continued on to my motel, via Taco Bell, I encountered familiar hikers at the door of the Mexican fast food joint: The Dude, Daddy Longlegs, ja Hodge Podge. They told me they had arranged a shuttle ride to Walmart for grocery shopping, and back to the AT tomorrow, and asked me to join them. Well, I didn’t have a reason to refuse as opportunities fell right into my lap. We also went together to grab dinner at Bojangles, because eating is obviously the most important item on the agenda when visiting a town.

Havahduin yöllä muutaman kerran sateen ääneen. Noustessani hieman ennen seitsemää oli sade jo ohi ja taivaanranta ilmoitti monilla punaisen sävyillä auringonnoususta. Hain ruokasäkin roikkumasta puusta ja aamupalan lomassa pakkasin tavaroitani. Toisaalta sitä haluaisi tehdä asioita rauhassa, kun mitään tosiasiallista kiirettä ei ole. Kuitenkin hieman liian usein tulee syömisen ohessa touhuttua jotain muuta. Kuinka tehokas metsässä asujan lopulta tarvitsee olla?

Lähtiessäni vaeltamaan oli jostain ilmestynyt sankka usva. Ensin se oli oikestaan ihan miellyttävä, mutta aamun lämmetessä ilmankosteus meni aivan naurettaviin mittoihin ja olo oli kuin akvaariossa. Edellisenä päivänä ennustettua sadetta ja ukkosta ei näkynyt vaan päivä muuttui kokoajan kuumemmaksi.

Painoin menemään reipasta vauhtia alamäkeen, koska pyrin pääsemään Erwiniin ennen postin sulkeutumista. Tulinkin kaupungin laitamille, Nolichucky Riverin varteen, aikaisin iltapäivästä ja päätin yrittää liftata muutaman mailin matkan keskustaan. Vain yksi auto ehti ajaa ohitseni ja heti sen perässä tuleva pysähtyi penkalle. Todella mukava nuori mies, Connor, lupasi heittää minut postille ja kertoi usein ottavansa vaeltajia kyytiin. Hän olisi tarjonnut ajamaan minut motellillekin, mutta en halunnut hänen joutuvan odottamaan kun matkaakaan ei ollut kuin muutama sata metri. Postissa odotti reissun paras paketti, kun New York Cityyn lomalle tulleet ystäväni Liisa ja Rami olivat lähettäneet minulle Fazerin sinistä ja salmiakkia.

Jatkaessani matkaa Taco Bellin kautta motellille tulikin meksikolaispikaruokalan ovella vastaan tuttuja vaeltajia: The Dude, Daddy Longlegs ja Hodge Podge. Miehet kertoivat järjestävänsä shuttle-kyydin ruokaostoksille Walmartiin sekä huomenna takaisin AT:lle ja pyysivät minua kimppaan. No, eihän minulla ollut syytä kieltäytyä asioiden pudotessa täysin valmiina eteeni. Kävimme illalla vielä yhdessä hakemassa kanaillalliset Bojanges’sta, koska syöminen on selvästi kaupunkivisiittien tärkein ohjelmanumero.

19,88 km (12.4 miles)
329.4 / 2189.8 miles
Whistling Gap, NC

Some mornings you just want to get your gear together quickly and get moving. This morning was not like that. Hiking was not enticing in any way, so I had to coax myself to move bit by bit. My feet were stiff.

Soon after I left I passed Goose and Andes who were getting ready to set out. I played G-Unit likely listening more to the rhythm than the message, until I got to a big intersection. There was a sign advertising trail magic. Goose and Andes caught up with me and together we went to see what was being offered. We got a wonderful breakfast from a man named Paul: fried eggs, hash browns, oranges, and of course cold soda. A perfect start to the morning!

Goose and Andes hiked with me for most of the day. I’m extremely delighted to feel I have found new friends in the wave of hikers I’m with after getting sick. We had lunch at Big Bald while enjoying the grand views.

The day was hot and sunny again, but good company pushed me forward. The 14 miles I had planned for the day ended up going by surprisingly easily. Tomorrow I’m looking at 13 miles to the intersection where I hope to get to Erwin. It is once again time to replenish my food and there should be a surprise from Finland waiting for me at the post office.

Joinain aamuina sitä haluaa saada tavaransa nopeasti kasaan ja päästä äkkiä liikkeelle. Tänään ei ollut sellainen aamu. Vaeltaminen ei houkutellut millään muotoa, joten yritin pikkuhiljaa suostutella itseäni liikkeelle. Jalat olivat jäykät.

Pian lähdettyäni ohitin omia lähtövalmistelujaan tekevät Goosen ja Andesin. Soitin G-Unitia ehkä enemmän rytmiä kuin sanomaa kuunnellen, kunnes saavuin isoon tienristeykseen. Paikalla oli kyltti, joka mainosti trail magicia. Goose ja Andes saavuttivat minut ja yhdessä naisten kanssa lähdimme katsomaan mitä oli tarjolla. Saimme Paul-nimiseltä mieheltä erinomaisen aamupalan: paistettuja munia, hash brownseja (raastettua paistettua perunaa), appelsiineja ja tietysti kylmää limpparia. Aivan täydellinen aamun aloitus!

Vaelsimmekin päivän mittaan suuren osan yhdessä Goosen ja Andesin kanssa. Minua ilahduttaa valtavasti, että tunnen nyt löytäneeni uusia ystäviä tästä vaeltajaporukasta, johon päädyin sairastumiseni jälkeen. Pidimme yhdessä lounastauon Big Baldin huipulla nauttien ympärillä avautuvasta maisemasta.

Päivä oli taas kuuma ja aurinkoinen, mutta hyvä seura vauhditti kulkua. Suunnittelemani noin 14 mailin päivä meni lopulta yllättävän kevyesti. Huomenna on edessä 13 mailin matka tienristeykseen, josta toivon pääseväni Erwiniin. On taas aika käydä täyttämässä ruokavarastot ja postissa minua pitäisi odottaa pieni yllätys Suomesta.

23,79 km (14.8 miles)
315.8 / 2189.8 miles
Hogback Ridge Shelter, NC

I’ve already done a 16 mile day before, but I’ve not done two back to back yet. Now I had planned to follow yesterday’s 16 miles with 15.5 miles. Even though my feet have been tired at the end of the day since I switched to the trail running shoes, my muscles have recovered by morning.

The morning’s first peak to cross was Big Butt Mountain, which made sure that the earworm for the rest of the day was Sir Mix-a-Lot’s rap classic Baby Got Back: ”I like big butts and I cannot lie…” I have nothing to add.

Today I almost pancaked, royally. Of course I’ve tripped, slipped, and stepped over my ankles numerous times, but I have yet to actually fall on the AT. (Some hikers count their falls, and I’ve even heard that for some it only counts if you’re wearing a pack). Well, so I tripped on a tree root, and as I tried to come down on my other foot I stepped over my ankle, and my projector sent me in a dive downhill. I was already calculating in my head how I could avoid landing flat on my face under the heavy weight of my pack, when my dancer’s reflexes kicked in and threw in a few running steps to catch my balance and stay upright. I may have enhanced the performance with a few thoroughly Finnish perkeles and curse words describing a woman’s anatomy.

Even before noon the sun was beating down. Luckily by then the trail was mainly downhill. As I arrived at the bottom, to Rector Laurel Road, Scoop and I headed to Laurel Hostel about 100 meters off the trail. The place sold frozen pizzas for $3 and cold soda, so a lunch break was obvious. I happily ate a pizza and a burrito before I headed to the waiting uphill climb.

At the end of the day was a tiring ascent, but better than standard hiking day food was strangely helpful. In addition I hit 500 km on the AT, so that knowledge also brightened my day. Tomorrow I have room to do a bit shorter of a day, but I hope I can squeeze out at 14 miles anyway.

Olen tehnyt jo aiemmin 16 mailin päivän, mutta en vielä kahta sellaista putkeen. Nyt olin kuitenkin suunnitellut jatkavani eilisen 16 mailin päälle tänään 15,5 mailia. Vaikka jalkaterät ovat olleet väsyneet iltaisin vaihdettuani polkujuoksulenkkareihin, ovat lihakset kuitenkin aamuun mennessä aina palautuneet.

Aamun ensimmäinen ylitettävä huippu oli Big Butt Mountain, joka piti huolen siitä, että loppupäivän soi päässä Sir Mix-a-Lotin rap-klassikko Baby Got Back: ”I like big butts and I cannot lie…” Mitäpä tuohon lisäämään.

Tänään olin lähellä pannuttaa oikein kuninkaallisesti. Olen toki kompastunut, liukastunut ja astunut nilkkojeni yli jo lukemattomia kertoja, mutta en ole vielä kertaakaan kaatunut AT:lla. (Osa vaeltajista laskee kaatumisiaan ja olen kuullut myös metodista, jossa kaatumiset lasketaan vain jos on kaatunut reppu selässä.) No, minä siis kompastuin puun juureen ja yrittäessäni toisella jalalla laskeutua astuin nilkan yli ja jatkoin lentoratani mukaista syöksykiitoa kohti alamäkeä. Tein jo laskelmia miten en mätkähtäisi täysin naamalleni repun painon alla, kun tanssijan refleksit heittivät väliin muutaman tasapainottavan juoksuaskeleen ja pysyin kuin pysyinkin pystyssä. Höystin suoritusta ehkä lopuksi myös muutamalla perisuomalaisella perkeleellä ja naisen anatomiaa kuvailevalla voimasanalla.

Jo ennen puolta päivää aurinko alkoi porottaa melkoisella lämmöllä. Onneksi siinä vaiheessa reitti oli pääosin alamäkeä. Saapuessani kuopan pohjalle, Rector Laurel Roadille, suuntasimme yhdessä Scoopin kanssa noin 100 m reitin sivussa sijaitsevalle Laurel Hostellille. Paikasta sai nimittäin $3 pakastepizzoja sekä kylmää limpparia, joten lounastauko oli sanomattakin selvää. Söin hyvillä mielin pizzan ja burriton ennen suuntaamista edessä odottavaan ylämäkeen.

Pitkän päivän pääteeksi oli edessä vielä uuvuttava nousu, mutta tavallista vaelluspäivää parempi ruoka auttoi kummasti. Lisäksi täyteen tuli 500 km AT:lla, joten sekin tieto piristi päivääni. Huomenna on varaa tehdä hieman lyhyempi päivä, mutta toivon jaksavani pusertaa noin 14 mailia kuitenkin.